Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.08.2018/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 824/01.01.00/2018

§ 136

Organisaatiomuutos työllisyyspalveluiden palvelualueella

 

 

                                                      Työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 14.8.2018:

 

                                                      Työllisyyspalveluiden palvelualue on perustettu maaliskuussa 2018. Palvelualueen johtajana toimii työllisyyspalvelujen johtaja Kimmo Rinne. Aimo Arvosella ja Timo Korhosella on ollut työnjohdollinen esimiesasema Alhaistenpajalla palkkatuella työskenteleviin henkilöihin. Mahittulan toimintakeskuksella olisi myös tarvetta ohjaajien työnjohdolliseen esimiesasemaan suhteessa palkkatukityöllistettyihin. Tästä asiasta on neuvoteltu alkuvuoden 2018 aikana.

 

Työllisyyspalvelujen palvelualue on kooltaan pieni, työntekijöitä on 13. Tämän lisäksi on palkkatuella työllistetty noin 7 henkilöä. Tässä tilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista nostaa lähiesimiesten määrää nykyisestä.

 

Asia on ratkaistavissa siten, että Timo Korhoselle annetaan esimiesasema myös Mahittulan toimintakeskukseen. Hänen vastuutaan kasvatetaan siten, että hänen alaisikseen siirtyvät myös Aimo Arvonen, Leena Lahokoski,

Sanni Lindroos, Janiika Saarinen sekä Mahittulan toimintakeskuksessa palkkatuella työskentelevät henkilöt. Samalla Korhosen työsuhde muutetaan vastaavan ohjaajan työsuhteeksi. Korhosen esimiehenä toimii työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne.

 

Timo Korhosen kanssa on keskusteltu asiasta kesäkuussa 2018 ja hän on suostuvainen kyseisiin muutoksiin. Tehtävässä menestymisessä auttaa Korhosen hankkima johtamisen erikoisammattitutkinto, hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa sekä työpajaympäristöstä hankittu yli 10 vuoden työ-

kokemus.

 

Aimo Arvosella pysyy edelleen lähiesimiesasema Alhaistenpajan palkkatuella työllistettyihin, koska yksikkö tekee varsin liikkuvaa työtä auttaen eri hallintokuntia esimerkiksi muutoissa ja korjausrakentamisessa. Timo Korhonen on Arvosen lähiesimies.

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- Ja Terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että:

 

1.     Muutetaan työllisyyspalveluiden palvelualueen organisaatiota siten, että Timo Korhosesta tehdään vastaava ohjaaja. Samalla esitetään konsernijaostolle, että hänen nykyinen työsuhteinen tehtävänsä lakkautetaan ja tilalle perustetaan vastaavan ohjaajan työsuhde.

 

2.     Timo Korhosen esimiesasema kohdistuu seuraaviin kuntouttavan työtoiminnan ohjaajiin/työnjohtajiin: Aimo Arvonen, Leena Lahokoski, Sanni Lindroos, hanketyöntekijä Janiika Saarinen ja Mahittulan toimintakeskuksessa kulloinkin työskenteleviin palkkatukityöllistettyihin.

 

3.     Timo Korhosen esimiehenä toimii työllisyyspalveluiden johtaja.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Aimo Arvonen

 

 

Timo Korhonen

 

 

Leena Lahokoski

 

 

Sanni Lindroos

 

 

Janiika Saarinen

 

 

Kimmo Rinne, Työllisyyspalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa