Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 239

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 730/00.01.01/2018

§ 239

Raision kaupungin hankintaohjeen päivittäminen

 

 

Kaupunginlakimies Teija Siika-aho ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 21.6.2018:

 

Hankintalainsäädäntö uudistui kokonaisuudessaan vuoden 2017 alussa, kun laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (hankintalaki, 1397/2016) sekä laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (erityisalojen hankintalaki, 1398/2016) tulivat voimaan. Lakiuudistuksen myötä muun muassa julkisten hankintojen ilmoitusmenettelyt ja -vaatimukset uudistuivat samoin kuin tarjoajan soveltuvuusvaatimuksiin liittyvä menettely. Myös hankintalain kansallisiin kynnysarvoihin tehtiin muutoksia. Merkittävin uudistus oli kansallisia hankintoja koskevien menettelyjen yksinkertaistaminen ja luopuminen niiden osalta kokonaan yksityiskohtaisesti säännellyistä hankintamenettelyistä.

 

Lakiuudistuksen vuoksi Raision kaupungin hankintaohje on tullut päivittää muutoksia vastaavaksi. Hankintaohje on kirjoitettu hankintalain säännöksiin perustuen. Lisäksi hankintaohjeeseen sisältyy oma lukunsa kansallisen kynnysarvon alittavista hankinnoista eli niin sanotuista pienhankinnoista, joita hankintalaki ei koske. Hankintaohjeessa ei käsitellä EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja, joista hankintalaissa on tarkat säännökset. Ohjeessa ei käsitellä myöskään erityisaloilla tehtäviä hankintoja. Hankintaohje on toissijainen voimassaolevaan lainsäädäntöön nähden, eikä sitä sovelleta Raision kaupunkikonserniin kuuluvien hankintayksiköiden hankinnoissa.

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 29.1.2018 § 6 hyväksynyt hallintosäännön, jonka luvussa 8 määritellään hankinta-asioihin liittyvät toimivaltuudet.

 

Hankintaohjeen päivittäminen on tehty yhteistyössä keskusten kanssa pyytämällä keskusten kommentteja hankintaohjeeseen, jota on käsitelty keskusten johtajien kanssa yhteisesti.

 

 

Liitteet

1

Raision kaupungin hankintaohje

 

Oheismateriaali

8

Raision kaupungin yleiset hankintaohjeet 2012

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että

 

1)    liitteenä oleva uusi hankintaohje hyväksytään noudatettavaksi Raision kaupungissa, ja

2)    kaupunginhallituksen 14.5.2012 hyväksymät ja 1.6.2012 voimaantulleet Raision kaupungin yleiset hankintaohjeet sekä niitä tarkentavat päätökset kumotaan.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Kaupunginlakimies Teija Siika-aho poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.06.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.06–19.15. 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Keskukset

 

 

Raitti

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa