Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 237

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 21

29.1.2018

Tekninen lautakunta

§ 101

12.6.2018

 

 

Asianro 205/08.00.00/2018

§ 237

Valtuutettu Susanna Mäntysaaren ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 29.1.2018 21 §

 

”Valtuutettu Susanna Mäntysaari jätti seuraavan aloitteen:

 

”Teen valtuustoaloitteen tiestä liroisentie välillä Kapponkatu ja Kallastenkatu sen vaarallisuuden vuoksi. Haluan tällä ehkäistä tulevia onnettomuuksia. Kyseessä on lähivuosina kehittynyt ja edelleen kehittyvä alue, jossa on paljon lapsiperheitä. Vaaratilanteita esiintyy päivittäin.

 

liroisentien ja Kapponkadun taitteessa sijaitsevat Hakinmäen päiväkoti ja Tikanmaan koulu. Päiväkodista lapset haetaan usein autolla, mutta koulutiellä lapset kulkevat Iiroisentietä pitkin ilman vanhempien suojaa kävellen ja polkupyörillä. Lastenvaunujen ja pienten lasten kanssa kuljetaan liroisentietä pitkin myös Paikkarin lastenneuvolaan. Alueen asukkaiden huoli on suunnaton.

 

Tielle ei mahdu samaan aikaan kahta autoa vierekkäin, joten kohtaamistilanteessa toisen on odotettava. Asfaltin reunat ovat repaleiset ja keskellä tietä on reikiä. Varsinkin näin talvella jalankulkijat ja pyöräilijät ovat jatkuvasti vaarassa liukastua tien röpelöisiin reunoihin ja tiestä tekee erityisen vaarallisen vielä jyrkkä mäki. Alueella asuvat osaavat varoa tiellä, mutta aluetta tuntemattomat kuskit ovat riski. Yhden ongelman lisää muodostaakin GPS:n ohjaus Raisiontieltä Kallaseen juuri liroisentien kautta. Tämä tuo tien vaaroista tietämättömiä autoilijoita alueelle.

 

Kallaseen on kasvanut iso omakotitaloalue vuoden 2010 jälkeen ja lähes joka talossa on jo lapsia. Suuri osa näistä pienistä on lähivuosina aloittamassa koulua. Meidän on turvattava lasten koulutie. Meillä ei ole varaa odottaa vahinkoa, vaan nyt on viimein tartuttava toimeen ja turvattava niin lasten kuin aikuistenkin liikkuminen liroisentiellä.

 

Me allekirjoittaneet edustajat esitämme, että tie päällystetään nopeasti uudelleen ja samalla sitä levennetään mahdollisuuksien mukaan sekä merkataan kaistaviivoin.

 

Raisiossa 29.1.2018

 

Susanna Mäntysaari                 Anita Ruusuranta

Raimo Sulonen                            Jarmo Rosama

Janne Laulumaa                          Jari Pulkkinen

Annika Aaltonen                        Niina Äikäs

Aki-Petteri Löfgren                   Maria Virko

Kimmo Kosonen                         Elisa Vuorinen

Niko Toivonen                             Tanja Parkko

Janette Broberg                         Merja Niemi

Vesa Parantainen                      Jukka A. Rantala

Eija Erasvuo                                  Kristiina Engström”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

Kaupunginhallitus 5.2.2018 40 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Susanna Mäntysaaren aloitteen koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista teknisen keskuksen valmisteltavaksi.– –”

 

Tekninen lautakunta 12.6.2018 101 §

 

”Kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja suunnitteluinsinööri Marja Uusitalo 5.6.2018:

 

Iiroisentien turvallisuuteen liittyvät ongelmat ovat teknisen keskuksen tiedossa. Edellisen kerran Iiroisentietä koskevaa aloitetta on käsitelty kaupunginvaltuustossa 2.9.2013, tällöin esitettiin jalkakäytävän rakentamista Iiroisentielle. Aloitteen johdosta laadittiin laajempi selvitys vaihtoehdoista, joita Iiroisentien kohdalla voitaisiin toteuttaa. Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa 9.12.2014. Tuolloin valmistelussa todettiin, että Iiroisentien ongelmat eivät ole helposti ja edullisesti ratkaistavissa siten, ettei sillä olisi jollekin asianosaiselle haitallisia vaikutuksia. Mikäli henkilöautoliikenne katkaistaan, alueen kaikkien asukkaiden liikkuminen alueella hankaloituu huomattavasti, tai mikäli katua levennetään, joudutaan tilaa ottamaan yksityisistä tonteista, koska asemakaavan mukainen katualue on kapea.

 

Valtuutettu Susanna Mäntysaaren ym. valtuutettujen aloitteessa 29.1.2018 esitetään, että katu päällystettäisiin uudelleen, koska päällyste on huonossa kunnossa ja että sitä levennettäisiin mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi on esitetty, että katuun maalattaisiin kaistaviivat.

 

Huonokuntoinen osuus Iiroisentiestä tullaan päällystämään ja sitä levennetään mahdollisuuksien rajoissa kunnossapitotöiden yhteydessä kesän 2018 aikana. Ajoratamerkintöjen avulla pyritään jäsentelemään poikkileikkauksen toimintoja, esimerkiksi siten, että piennaraluetta erotetaan ajoradasta ajo­ratamerkinnällä. Toimenpide tulee kuitenkin päättää vasta kun päällystys on tehty. Päällysteen pieni leventäminen ei mahdollista kuitenkaan keskiviivamerkintää, koska kaistoista ei muodostu riittävän leveitä.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa Susanna Mäntysaaren ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa