Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 256

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 728/10.00.02.03/2018

§ 256

Päiväkotitontin vuokraaminen, tontti 680-3-343-1

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 19.6.2018:

 

Kiinteistö Oy Betula on anonut kaupungilta vuokrattavakseen pinta-alaltaan 2455 m2:n suuruisen tontin 680-3-343-1 osoitteessa Lautamiehenkatu 6 sekä tonttiin liittyen noin 360 m2:n suuruisen määräalan Raision kaupungin omistamasta kiinteistöstä 680-410-2-110 Kylämäkelä.

 

Tontti on voimassa olevassa asemakaavassa sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten tontti (Ys2). Tontille voidaan teknisen lautakunnan myöntämän poikkeamisluvan turvin toteuttaa kaikkiaan noin 751 k-m2:n suuruinen päiväkotirakennus. Vuokra-alueen osana oleva määräala on voimassa olevassa asemakaavassa puisto-aluetta (PI) ja se tarvitaan osaksi päiväkodin piha-aluetta.

 

Yhtiö on yhteistyössä päiväkotitoimijan kanssa laatinut suunnitelman päiväkotirakennuksen toteuttamiseksi tontille.

 

Kaupunki tulee kustannuksellaan purkamaan nykyiset rakennukset.

 

Vuokrauksesta on neuvoteltu ja laadittu liitteenä oleva vuokrasopimus ehtoineen. Vuokra on määritelty perustuen valtuuston 21.9.2009 hyväksymään vyöhykehinnoitteluun 150 €/k-m2 ja vuokraprosentilla 5 %. Vuokrataso on verrattavissa ulkopuolisen arvioijan (Newsec Valuation Oy) määrittämään alueen markkinahintaan.

 

Yhtiö on nyt kiirehtinyt vuokrasopimuksen hyväksymistä ja tämän vuoksi on normaali varausmenettely jätetty välistä pois ja kaupunginhallitukselle esitetään hyväksyttäväksi lopullinen vuokrasopimus.

 

Kaupunginhallitus päättänee hyväksyä liitteenä olevan kaupungin ja Kiinteistö Oy Betulan välisen vuokrasopimuksen ajalle 1.6.2018 – 31.5.2048.

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Päiväkodin palvelutuotannosta vastaavaa palvelutuottajaa valittaessa on tiedusteltu osallistumista tontilla sijaitsevien rakennusten purkutyöhön. Kaikki palveluntuottajat ovat vastanneet myönteisesti purkutyön osalta. Kaupunki on kilpailuttanut purkutyön ja vastaa siitä. Purkukustannukseen osallistumisesta on käyty neuvottelu, jonka perusteella esitetään, että vuokran yhteydessä peritään 50 % purkukustannuksesta yhteensä 31.750 euroa eli vuosittaisena osuutena 1058,33 euroa.

 

 

Liitteet

7

Vuokrasopimus 3-343-1 Lautamiehenkadun päiväkoti

 

8

Vuokrasopimus 3-343-1 Lautamiehenkadun päiväkoti Liitekartta

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaupungin ja Kiinteistö Oy Betulan välisen vuokrasopimuksen ajalle 1.6.2018 – 31.5.2048.

 

Kaupunginjohtaja valtuutetaan hyväksymään vähäisiä tarkistuksia nyt hyväksyttyyn sopimukseen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kiinteistö Oy Betula

 

 

Marja Salminen, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Pirjo Lerkki, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Laura Niemi, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa