Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 242

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuntatodistukset toukokuu

 

Asianro 1149/02.05.04/2017

§ 242

Lainanottovaltuus heinäkuu-syyskuu 2018

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 20.6.2018:

 

”Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Kaupunginhallituksella on oikeus:

 

1)    ottaa eurolainaa tai joukkovelkakirjalainaa tai vastaavaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 10,2 miljoonaa euroa sekä lisäksi

 

2)    tehdä koronvaihtosopimuksia sekä sopimuksia muuttuvakorkoisen lainan enimmäis- ja vähimmäiskorosta enintään talousarviossa olevan lainakannan verran

 

3)    käyttää johdannaisia, kuten korko- ja valuuttatermiinejä sekä korko- ja valuuttaoptioita suojautumistarkoituksessa.

 

Tilapäisluoton enimmäismäärä

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto oikeuttaisi kaupunginhallituksen ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2018 aikana 10 miljoonan euron määrään asti. Lainanottovaltuus sisältää myös konsernitilin käyttöön liittyvän luottolimiitin myöntämisen kaupungin tytäryhteisöille.”

 

Vuoden 2018 alkuperäisen talousarvion mukaan nettolainanotto on 10,2 miljoonaa euroa. Valtuusto on kuitenkin myöntänyt lisälainanottovaltuutta 0,9 miljoonaa euroa, jolloin lainavaltuudet talousarviovuoden lopussa on tällä hetkellä 11,1 miljoonaa euroa.

 

Tilinpäätöksen 2017 mukaan lainakanta oli 59,0 miljoonaa euroa. Kokonaislainamäärä toukokuun 2018 lopussa on 58,2 miljoonaa euroa ja tästä kuntatodistuslainoja 24,5 miljoonaa euroa.

 

 

Oheismateriaali

12

Kuntatodistukset toukokuu

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

1)    Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä uudistamaan heinä-syyskuussa 2018 tarvittavat kuntatodistuslainat talousarvion lainanottovaltuuden rajoissa sekä

 

2)    ottamaan tarvittaessa lisälainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 10,0 miljoonaa euroa.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa