Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 210

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 741/01.01.00/2018

§ 210

Kahden päivähoidon avustajan vakanssin perustaminen

 

 

 

                                                          Sivistyskeskus on jättänyt oheisten liitteiden mukaiset vakanssin perustiedot -lomakkeet.

 

Lisäksi Päivi Rantanen esittää:

 

Liitteissä 2 vakanssin perustamislomaketta, joista toinen siihen tasa-arvorahalla määräaikaiseksi avustajaksi perustettava vakanssi Varppeeseen ja toinen määräaikaiseksi avustajaksi Kaanaan päiväkotiin.

 

Kaanaan lapsiryhmät ovat muodostuneet sellaisiksi, että avustajaa tarvitaan eikä ryhmäkoon pienentäminen ole mahdollista. Olemassa olevat avustajaresurssit eivät riitä.

 

Talousarviossa on varaus yhteen avustajaan.

 

 

 

 

Liitteet

8

Vakanssin perustiedot, päivähoidon avustaja

 

9

Vakanssin perustiedot, päivähoidon avustaja, hanke

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:

 

1.       Perustetaan ajalle 3.9.2018 – 31.5.2019 kaksi päivähoidon avustajan kuukausipalkkaista työsuhdetta, joiden ensimmäiset sijoituspaikat ovat Varppeen ja Kaanaan päiväkodeissa.

2.       Vakanssien palkkauksen palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisten vakanssin perustiedot -lomakkeiden mukaisesti.

3.       Vakansseille annetaan täyttölupa.  

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sivistyskeskus

 

 

Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa