Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.06.2018/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 700/01.01.01/2018

§ 35

Erikoiskirjastonhoitajan tehtävän (vakanssi 410006) täyttö

 

 

 

                                                          Raision kaupungin hallintosäännön (luku 4 Henkilöstöasiat § 39) mukaisesti viranhaltijan päätettävänä oleva vakinaisen henkilön valinta on tehtävä ehdollisena siten, että päätös tulee voimaan, ellei lautakunta tai kaupunginhallitus ota valintaa päätettäväkseen. Valintapäätös on ajoitettava siten, että toimielin voi otto-oikeusaikana käsitellä valinnan.

 

Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja on tehnyt 12.6.2018 § 7 oheismateriaalina olevan kirjastonhoitajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Erikoiskirjastonhoitajan tehtävään valittiin ***, varalle ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 15.6.2018.

 

 

 

Oheismateriaali

3

Erikoiskirjastonhoitajan tehtävän (vakanssi 410006) täyttö.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta päättää,

 

että se ei käytä otto-oikeutta erikoiskirjastonhoitajan toimen täyttämistä koskevaan viranhaltijapäätökseen.

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

valittu

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa