Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.06.2018/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 850/02.02.00/2017

§ 89

Talousarviomuutokset käyttöomaisuuden irtaimistohankintoihin

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 11.6.2018 § 208

 

”Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.6.2018:

 

Tilintarkastaja on antanut ohjeen muuttaa lautakuntien käyttöomaisuuden irtaimistohankintojen käsittelyä.

 

Raision kaupungilla on valtuuston 9.12.2013 § 155 hyväksymä poistosuunnitelma, jonka mukaan 10 000 euroa on investointien aktivointiraja. Tämä tarkoittaa, että 10 000 euroa tai alle olevat hyödykkeet tulee kirjata käyttötalouteen vuosikuluksi.

 

Lautakuntien irtaimiston hankintaesityksiä on koottu isompiin kokonaisuuksiin, vaikka ne tulisi käsitellä yksittäisinä aktivointirajan alittavina hankintoina vuosikuluna. Hyödykkeitä voidaan niputtaa yhteen isommaksi hankinnaksi vain kun on kysymys ensikertaisesta kalustamisesta. Poikkeus voi olla esimerkiksi, kun uusi yksikkö tai toiminta aloittaa. Täydentäviä hankintoja jälkikäteen ei voida pitää enää ensikertaisena kalustamisena.

 

Talousarviossa 2018 on irtaimistohankintoja, joita ei voida katsoa olevan taseeseen aktivoitavaksi tarkoitettuja investointeja eikä investointeja, joihin voidaan katsoa sovellettavan ensikertaisuuden periaatetta.

 

Tekninen lautakunta, sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta, sivistyslautakunta ja vapaa-aikalautakunta ovat käsitelleet talousarvion muutokset käyttöomaisuuden irtaimistohankintoihin. Lautakuntien pöytäkirjat ovat oheismateriaalina.

 

Talousarviomuutos teknisen lautakunnan osalta 40 000 euroa, vapaa-aikalautakunnan osalta 132 000 euroa, sivistyslautakunnan osalta 293 000 euroa ja Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan osalta 192 044 euroa. Talousarvioon tehtävillä muutoksilla on kustannuksia kasvattava vaikutus käyttötalouteen 657 044 ja poistoja vähentävä vaikutus 138 909 euroa. Kaupungin alijäämä kasvaa yhteensä 518 135 euroa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2018 talousarvioon tehdään talousarviomuutos siten, että

 

1)      teknisen lautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 40 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

2)      vapaa-aikalautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 132 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

3)      sivistyslautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 293 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

4)      sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 192 044 euroa käyttötalouden puolelle

 

5)      talousarvion suunnitelman mukaisia poistoja vähennetään 138 909 euroa

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Liitteet

15

Irtaimistomäärärahojen siirrot  2018

 

Oheismateriaali

1

Lautakuntien käsittelyt talousarviomuutoksista

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2018 talousarvioon tehdään talousarviomuutos siten, että

 

1)      teknisen lautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 40 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

2)      vapaa-aikalautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 132 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

3)      sivistyslautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 293 000 euroa käyttötalouden puolelle

 

4)      sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista siirretään 192 044 euroa käyttötalouden puolelle

 

5)      talousarvion suunnitelman mukaisia poistoja vähennetään 138 909 euroa

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Keskukset

 

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa