Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 189

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 960/10.02.03/2016

§ 189

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle Tornipuiston asemakaavamuutoksen hyväksymisestä tehtyihin valituksiin

 

 

                                                          Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 15.5.2018

 

Raision kaupunginvaltuusto hyväksyi Tornipuiston asemakaavamuutoksen kokouksessaan 26.2.2018 (§33). Kaava-alueen naapurissa sijaitsevat asunto-osakeyhtiöt Herastuomari, Käräjäaukio ja Laamanni ovat tehneet Turun hallinto-oikeudelle sisällöltään samanlaiset valitukset asemakaavamuutoksen hyväksymisestä. Turun hallinto-oikeus on pyytänyt Raision kaupungilta lausuntoa valitusten johdosta viimeistään 11.5.2018. Turun hallinto-oikeus on 27.4.2018 myöntänyt valituksia koskevan lausunnon antamiseen lisäaikaa 22.5.2018 saakka.

 

Liitteinä ovat Turun hallinto-oikeuden lausuntopyyntö sekä Raision kaupungin lausunto Tornipuiston asemakaavamuutoksesta tehtyihin valituksiin liittyen.

 

 

Liitteet

2

Lausunto Tornipuiston kaavavalituksiin kh 21.5.2018

 

Oheismateriaali

12

Turun hallinto-oikeuden lausuntopyyntö

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle liitteenä olevan lausunnon vastineeksi Tornipuiston asemakaavamuutoksesta tehtyihin valituksiin.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Jari Salonen poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi).  Jari Salonen on Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallituksen jäsen.

 

 

 

Tiedoksi

 

Turun hallinto-oikeus

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa