Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 60/00.04.02/2018

§ 180

Konserniyhtiöiden tilinpäätökset 2017

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 16.5.2018:

 

Talousarviossa 2017 tytäryhteisöjen yhteinen tavoite on, että konserniyhteisöjen edellytetään raportoivan kirjallisesti kaupunginhallitukselle yhtiön tilinpäätöksestä ja keskeisistä tunnusluvuista. Tavoite on asetettu myös vuoden 2018 talousarviossa.

 

Kaupungin tytäryhtiöt Raision vuokra-asunnot Oy, Kiinteistöosakeyhtiö Kerttulan jäähalli ja Raision Vesi Oy ovat yhtiökokouksissaan hyväksyneet yhtiöiden tilinpäätökset.

 

Tilinpäätökset tuodaan tavoitteen mukaisesti hallitukselle tiedoksi.

 

 

Oheismateriaali

3

KOy Kerttulan jäähallin toimintakertomus ja tilinpäätös 2017

 

4

Raision Vesi Oy tilinpäätös 2017

 

5

Raision Vuokra-asunnot Oy tilinpäätös 2017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee konserniyhtiöiden tilinpäätökset tiedokseen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa