Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.05.2018/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 568/02.05.01/2018

§ 36

Ympäristölautakunnan avustukset 2018

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 8.5.2018

 

Vuosittaiset avustukset ympäristönsuojelutyötä tekeville yhdistyksille ovat olleet haettavana 29.3.2018 mennessä. Ilmoitus on ollut helmikuun Raisio Tiedottaa -lehdessä. Avustusmääräraha vuodelle 2018 on yhteensä 2000 euroa.

 

Avustushakemuksia on määräaikaan mennessä tullut 2 kappaletta. Hakemuksen ovat jättäneet Petäsmäen pientaloyhdistys ry ja Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistys ry.

 

Petäsmäen pientaloyhdistys ry ilmoittaa käyttävänsä saamansa avustuksen siivoustalkoisiin keväällä ja syksyllä, alueen kaunistamiseen kukkaistutuksin, jäteaitausten ja astioiden kunnossapitoon sekä kierrätyksen edistämiseen ja tiedottamiseen. Yhdistykseen kuului vuoden 2016 lopussa 125 taloutta.

 

Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistys ry ilmoittaa käyttävänsä saamansa avustuksen säännöissään mainittujen asioiden edistämiseen alueellaan ja järjestää jäsenistölle mm. ulkopuolisia koulutuksia ja luennoitsijoita. Jäsenmäärä vuonna 2016 on ollut 61.

 

Hakemuksiin on liitetty toimintasuunnitelmat ja talousarvio vuodelle 2018 sekä vuosikertomus ja tilinpäätöstiedot vuodelta 2017. Hakemukset liitteineen ovat nähtävinä kokouksessa.

 

Petäsmäen pientaloyhdistykselle on ympäristölautakunta vuonna 2016 myöntänyt avustusta vastaaviin toimintoihin. Vuonna 2017 hakijalle ei ole myönnetty avustusta. Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistys ry ei ole ollut hakijana aiemmin. Muilta lautakunnilta haetut avustukset kohdistuvat eri toimintoihin kuin ympäristölautakunnalta haetut avustukset.

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää jakaa avustusmäärärahoistaan avustusta seuraavasti:

 

Petäsmäen pientaloyhdistys ry 700 € ja

Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistys ry 400 €.

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa