Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.05.2018/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Ops päivitys.pdf

 

Asianro 906/12.00.01/2014

§ 50

Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

 

 

 

                                                          ***, *** ja *** 8.5.2018:

 

Raision opetussuunnitelma tuli käyttöön syksystä 2016 alkaen vaiheittain: aluksi alakouluille ja syksyllä 2017 seitsemännelle luokalle. Suunnitelman mukaan koko perusopetus on ottanut uuden opetussuunnitelman käyttöön syksyllä 2019.

 

Raisiossa opetussuunnitelmatyö on jatkunut varsinaisen opetussuunnitelman teon jälkeen perusopetuksen kehittämisryhmän ja arvioinnin työryhmän parissa. Syyskuussa 2017 kaikki perusopetuksen opettajat päivittivät opettajatyöpäivän aikana ainekohtaista osiota. Arvioinnin kehittämisessä on otettu huomioon laajasti sekä opettajien kuin myös huoltajien ja oppilaiden ajatuksia. Raisio on mukana perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Majakassa, joka on opetushallituksen koordinoimaa kehittämistyötä. Kehittämisryhmissä varsinkin Raision mallit laaja-alaisen oppimisen poluista ja ainekohtaisen osuuden taulukkomalleista ovat saaneet paljon kiinnostunutta ja hyvää palautetta. Nämä osiot ovat olleet myös opettajien mielestä opetussuunnitelmamme onnistuneimpia rakenteita.

 

Raision opetussuunnitelman päivitykseen esitämme kielellisten korjausten ja tarkennusten lisäksi vain vähäisiä muutoksia. Liitteiden määrää on haluttu karsia ja siirtää kunkin koulun omiin vuosisuunnitelmiin, jotta niiden päivittäminen vuosittain olisi joustavampaa. Kansilehti on vaihdettu, jotta päivitetty versio erottuu alkuperäisestä (liite 10).

 

Yleinen osa

 

·         Lisätään kappale 6.4. Päättöarviointi, jossa kuvataan päättöarvioinnin periaatteet Raisiossa (ei erityisiä paikallisia painotuksia). Liite 1.

·         Oppilaan tuen järjestämiseen liittyvät päätökset tarkistettu (s. 28-29). Liite 2.

·         Kielellisiä korjauksia ja tarkennuksia muuhun sisältöön.

 

Oppiaineiden taulukot ja laaja-alaisen osaamisen polut

 

·         Vähäisiä ja muutoksia ja tarkennuksia oppiaineiden keskeisiin sisältöihin opettajien kokemusten pohjalta (VESO-päivä )

·         Uusi TVT-polku e-Raisio -ryhmän työn pohjalta. Liite 3.

 

Liitteet

 

·         Liitteiden määrää karsitaan Raision yhteisestä opetussuunnitelmasta ja siirretään koulujen vuosisuunnitelmiin päivityksen helpottamiksi (esim. koulujen oppilashuoltosuunnitelmat, tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, harjaantumisluokkien opetussuunnitelma, musiikkipainoitteisten luokkien opetussuunnitelma musiikin osalta, CLIL-luokkien opetussuunnitelma). Koulu päättää itse, miten nämä liitteet/näiden liitteiden tiedot julkaistaan huoltajille.

·         Oppimiskeskusteluohjeisiin lisätään yläkoulun starttikeskustelun malli. Liite 4.

·         Arvioinnin vuosikelloihin kielellisiä ja aikataulullisia tarkennuksia

·         Alakoulun uusitut lukuvuositodistuskaavakkeet opettajien antaman palautteen pohjalta. Liitteet 5-9.

 

 

 

 

Liitteet

1

Ops päivitys.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta päättää

 

hyväksyä perusopetuksen opetussuunnitelman päivityksen.

 

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että *** ja *** poistuivat kokouksesta tämän asian esittelyn jälkeen klo 18.40.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa