Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.04.2018/Pykälä 129

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 69/00.02.01/2018

§ 129

Valtuuston päätösten täytäntöönpano/26.3.2018

 

 

                                                          Kaupunginhallitukselle esitellään pöytäkirja valtuuston 26.3.2018 pidetystä kokouksesta.

 

 

Oheismateriaali

3

Aloite_Allen_omakotiasumisen kustannukset

 

4

Aloite_Allen_pitkään palvelleiden palkitseminen

 

5

Aloite_Erasvuo

 

6

Aloite_Aaltonen

 

7

Aloite_Niemi

 

8

Aloite_Parkko

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön. Valtuuston kokouksessa jätettiin kuusi valtuustoaloitetta. Kaupunginhallitus lähettää

-       valtuutettu Pipsa Allénin aloitteen koskien omakotiasumisen kustannuksia Raisiossa teknisen keskuksen valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Pipsa Allénin aloitteen koskien pitkään palvelleiden kaupungin työntekijöiden palkitsemista sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa konsernihallinnon valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Eija Erasvuon aloitteen koskien lumenkaatopaikkojen harkittua sijoittamista ja mikromuovien suodattamista osaksi vihreämpää ja turvallisempaa Raisiota teknisen keskuksen valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Annika Aaltosen aloitteen koskien kaupungin tarjoamien kesätyöpaikkojen hakuprosessia konsernihallinnon valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Merja Niemen aloitteen koskien kokonaisvaltaisen selvityksen laatimista liittyen sote-uudistuksen valmisteluun konsernihallinnon ja sosiaali- ja terveyskeskuksen valmisteltavaksi ja

-       valtuutettu Tanja Parkon aloitteen koskien kaupungin tarjoamia ksylitolpastilleja päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa sivistyskeskuksen valmisteltavaksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Konsernihallinto

 

 

Tekninen keskus

 

 

Sosiaali- ja terveyskeskus

 

 

Sivistyskeskus

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa