Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.04.2018/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 54/00.00.01/2018

§ 126

Juha Virtasen eronpyyntö ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 10.4.2018:

 

Juha Virtanen on esittänyt sähköpostitse 20.3.2018 eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä henkilökohtaisista syistä.

 

Kaupunginvaltuusto on 5.6.2017 § 90 valinnut Juha Virtasen ympäristölautakunnan jäseneksi ja § 101 Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan Harri Seikolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto

 

1)    merkitsee tiedoksi Juha Virtasen eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä

 

2)    päättää myöntää Juha Virtaselle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä

 

3)    päättää valita Juha Virtasen tilalle uuden jäsenen ympäristölautakuntaan ja varajäsenen Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Jonni Moislahti ehdotti, että ympäristölautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valitaan Minna Antila ja Antilan henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jyrki Aaltonen ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan varajäseneksi valitaan Jari Valkeapää.

 

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto

 

1)    merkitsee tiedoksi Juha Virtasen eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä

 

2)    päättää myöntää Juha Virtaselle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä

 

3)    päättää valita Juha Virtasen tilalle ympäristölautakunnan jäseneksi Minna Antilan ja Antilan henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jyrki Aaltosen ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan varajäseneksi Jari Valkeapään jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa