Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.04.2018/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 495/02.08.00/2018

§ 136

Kaupungin lehtihankinnat KL-kuntahankintojen sopimuksen kautta

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 11.4.2018:

 

KL-Kuntahankinnat (KL-Kuntahankinnat Oy on hankintalain 11 §:n tarkoittama Suomen Kuntaliitto ry:n omistama yhteishankintayksikkö) kilpailuttaa puitejärjestelyinä tavaroiden ja palveluiden hankintoja ns. avoimina kilpailutuksina ja nykyisen hankintalain perusteella kunnan tulee ennen kilpailutusta ilmoittaa sitoumuksensa kilpailutukseen. Asiakkaat hankkivat Kuntahankintojen kilpailuttamia tuotteita ja palveluita tekemällä tilauksia omaa tarjouskilpailua järjestämättä. KL-Kuntahankintojen toiminta pyörii sopimustoimittajien maksamilla palvelumaksuilla.

 

Hallintosäännön § 66 mukaan kaupunginhallitus päättää niistä hankinnoista, jotka ovat konsernitasoisia tai useamman kuin yhden lautakunnan kattavia, mikäli hankinnan arvo on yli 70 000 euroa.

 

KL-Kuntahankinnat kilpailuttaa lehtihankinnat keväällä 2018 sopimuskaudelle 1.9.2018 – 31.12.2022.

 

Raision kaupunki on mukana nykyisessä KL-Kuntahankintojen lehtihankintojen sopimuksessa. Hankinnan arvo on noin 29 000 euroa vuodessa ja suurin osa kaupungin lehdistä tulee pääkirjastoon. Kirjasto- ja kulttuuritoimen johtaja Tiina Salo on esittänyt, että liittyminen KL-kuntahankintoihin olisi kirjaston kannalta tarkoituksenmukaisin tapa toimia. Sopimus on ollut toimiva ja etenkin kirjaston osalta lehtiaineiston käsittely helpottuu, kun aineiston toimittaja ja sopimuskaudet ovat samat koko kirjastojärjestelmäyhteistyön alueella.

 

Liittymällä puitesopimukseen Raision kaupunki sitoutuu hankkimaan lehdet KL-Kuntahankintojen suorittaman kilpailutuksen mukaisesti.

 

Oheismateriaalina on yleisesittely sopimuksen sisällöstä

 

 

Oheismateriaali

22

KL-kuntahankinnat lehtitilaukset

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki sitoutuu lehtihankintojen osalta KL-kuntahankintojen kilpailutukseen uudelle sopimuskaudelle 1.9.2018–31.12.2022.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Tiedoksi

 

KL-Kuntahankinnat Oy

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa