Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.04.2018/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 496/00.02.02/2018

§ 133

Toimivalta päättää asiakirjan antamisesta

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 11.4.2018:

 

Hallintosäännön 26 §:n mukaan valtuuston asiakirjoja koskevat tietopyynnöt ratkaisee kaupunginjohtaja. Toimielin voi päättämässään laajuudessa siirtää asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

 

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:n pääsäännön mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Valtuusto voi kunnan johtosäännöllä kuitenkin antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle kunnalliselle toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle.

 

Käytännössä asiakirjan antamista koskeva ratkaisuvalta tulee sovellettavaksi esim. tilanteessa, jossa asiakirjaa ei pyynnöstä huolimatta luovuteta asiakirjan pyytäjälle. Näissä tilanteissa asiakirjapyynnön tekijällä on oikeus saada asiassa valituskelpoinen hallintopäätös.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää  siirtää asiakirjan antamista koskevan viranomaisen ratkaisuvaltansa osaltaan kaupunginjohtajalle.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Keskukset

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa