RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toteutuma sila.pdf |
|
Asianro 425/02.02.02/2018 |
§ 38
Sivistyslautakunnan käyttötalouden toteutuma 2/2018
Talouspäällikkö Esa Ilanti 11.4.2018:
Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Talousarvion sitovuus on toimielimentasolla. Mikäli lautakunnan talousarviovastuu koostuu useammasta palvelusta, lautakunta voi suorittaa siirtoja palvelujen kesken. Sekä ulkoiset että sisäiset määrärahat sitovat lautakuntaa, mutta tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu ulkoisista menoista.
Sivistyslautakunnan toimintakulut 28.2.2018 olivat n. 6,2 M€ toteutumisprosentin ollessa 16,0 %. Toimintatuloja kertyi n. 0,5 M€ toteutumisprosentin ollessa 18,3 %. Talousarvion mukaisen laskennallinen toteutuman tulisi olla n. 16,4 %. (Maaliskuun tilanne, 10.4. tilanteen mukaan, menot 9,4 M€ 24,2 %, tulot 0,5 M€ 20,1 %.)
Oheismateriaali |
2 |
Toteutuma sila.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta merkitsee helmikuun 2018 käyttötalouden toteutuman tiedokseen.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |