RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 500/12.00.00/2018 |
§ 43
Perusopetuksen palvelu- ja kouluverkkoselvityksen valmistelu
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 11.4.2018:
Sivistyskeskus on kuluvan kevään aikana aloittanut valmistelemaan perusopetuksen palvelu- ja kouluverkkoselvitystä vuosille 2019–2023. Selvityksen on tarkoitus valmistua syksyn 2018 aikana.
Palvelu- ja kouluverkko selvityksen tarkoituksena on selvittää perusopetuksen koulujen nykyinen opetuspalvelujen tuottaminen, tilankäyttö, koulukohtaiset opetuksen järjestämistä koskevat tunnusluvut ja oppilasmäärien kehitys Raision alueella tulevien viiden vuoden aikana. Yhteistyössä teknisen keskuksen kanssa selvitetään myös koulujen tulevat peruskorjaukset ja niiden taloudelliset vaikutukset.
Selvityksessä tullaan linjaamaan Raision perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 opetuksen järjestäminen. Perusopetusta järjestävien koulujen opetustoiminta ja tehtävät pyritään määrittelemään niin, että perusopetuksen järjestämisestä muodostuu Raisiossa mahdollisimman yhtenäinen ja oppilaiden koulutuksellista tasa-arvoa tukeva kokonaisuus. Opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman tavoitteena on toteuttaa perusopetuslain mukaista lähikouluperiaatetta sekä yhtenäisen perusopetuksen ideologiaa.
Selvityksen valmistelua koskevat tilastot ja tunnusluvut esitellään lautakunnalle kokouksen yhteydessä.
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta merkitsee perusopetuksen palvelu- ja kouluverkkoselvityksen valmistelua koskevat asiat tiedokseen.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |