Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.03.2018/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 395/10.00.02.03/2018

§ 120

Tontin 680-3-329-19 varaaminen / AuraHovi Senioripalvelut Oy/nimeämänsä yhtiön lukuun

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 13.3.2018:

 

AuraHovi Senioripalvelut Oy anoo myöhemmin nimettävän yhtiön lukuun varausta Kokinvuoren asemakaava-alueen kerrostalotonttiin 680-3-329-19. Tontin pinta-ala on 3175 m2 ja rakennusoikeus 2200 k-m2. Tontti on asemakaavassa osoitettu merkinnällä AK-34 Asuinkerrostalojen korttelialue.

 

Yhtiön tavoitteena on toteuttaa tontille senioreille suunnattu asuinkohde.

 

Tonttia ei ole erikseen hinnoiteltu. Tontti sijoittuu kaupunginvaltuuston hyväksymän vyöhykehinnoittelun vyöhykkeelle 125 €/k-m2, minkä on katsottu asian valmistelussa vastaavan tontin markkinahintaa.  Tontin myyntihinta olisi esitetyllä hinnoittelulla 275 000,00 euroa ja tästä määritelty perusvuokra 13.750,00 euroa/vuosi.

 

Varausta haetaan yhdeksi vuodeksi (12 kk).

 

Vuokrasopimuksen/kauppakirjan ehtoineen hyväksyy aikanaan hallintosäännön mukaisesti tekninen johtaja.

 

 

Liitteet

1

Tonttivarausanomus AuraHovi.pdf

 

2

Tontti 3-329-19 sijaintikartta.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa tontin hinnoitteluksi valtuuston hyväksymän vyöhykehinnan 125 e/k-m2 ja vuosivuokraksi 5 %.

 

Kaupunginhallitus varaa tontit 680-3-329-19 AuraHovi Senioripalvelut Oy:lle myöhemmin nimettävän yhtiön lukuun 18.3.2019 asti. Jotta varaus tulisi voimaan, varaajan on 9.4.2018 mennessä maksettava kaupungille 13 750,00 euron suuruinen varausmaksu. Varausmaksu hyvitetään vuosivuokrassa /kauppahinnassa, mikäli vuokrasopimus/kauppa tehdään varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta/kauppaa ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Kaupunginhallitus toteaa tontin hinnoitteluksi valtuuston hyväksymän vyöhykehinnan 125 e/k-m2 ja vuosivuokraksi 5 %.

 

Kaupunginhallitus varaa tontit 680-3-329-19 AuraHovi Senioripalvelut Oy:lle myöhemmin nimettävän yhtiön lukuun 18.9.2018 asti. Jotta varaus tulisi voimaan, varaajan on 9.4.2018 mennessä maksettava kaupungille 6 875,00 euron suuruinen varausmaksu. Varausmaksu hyvitetään vuosivuokrassa /kauppahinnassa, mikäli vuokrasopimus/kauppa tehdään varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta/kauppaa ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

AuraHovi Senioripalvelut Oy

 

 

Marja Salminen, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Pertti Verho, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa