Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.03.2018/Pykälä 104

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Aikataulu

 

Kaupunginvaltuusto

§ 20

29.1.2018

Tekninen lautakunta

§ 35

6.3.2018

 

 

Asianro 206/08.00.00/2018

§ 104

Valtuutettu Susanna Mäntysaaren ym. valtuutettujen aloite koskien uuden liikenneturvallisuusselvityksen laatimista

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 29.1.2018 20 §

 

”Valtuutettu Susanna Mäntysaari jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision kaupungille on laadittu liikenneturvallisuusselvitys. Siinä on kartoitettu liikenteen tilanne ja sen kehittämistarpeet. Raisiossa autoliikenne on keskimääräistä vilkkaampaa ja minusta selvitys onkin ollut erittäin hyvä indikaattori liikenteen tilanteesta ja sen avulla on myös ollut helpompi nähdä ongelmien aluekohtaiset painopisteet sekä puuttua niihin. Raision liikenneturvallisuusselvitys on vuodelta 2011. Tämän jälkeen Raisiossa on tapahtunut paljon muutoksia; liikenne on kasvanut ja kokonaan uusia alueita on noussut sen jälkeen kaupunkiimme. Nämä ovat johtaneet tilanteeseen, jossa emme enää voi tulkita vanhoja tilastoja. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi on nyt aika päivittää liikenneturvallisuusselvitys tämän päivän Raision todellista tilannetta vastaavaksi.

 

Me allekirjoittaneet edustajat esitämme uuden liikenneturvallisuusselvityksen laatimista.

 

Raisiossa 29.1.2018

 

Susanna Mäntysaari                 Anita Ruusuranta

Raimo Sulonen                            Jarmo Rosama

Hannele Lehto-Laurila              Jari Pulkkinen

Janne Laulumaa                          Maria Virko

Annika Aaltonen                        Niina Äikäs

Aki-Petteri Löfgren                   Vesa Parantainen

Kimmo Kosonen                         Helena Viljanen

Elisa Vuorinen Tanja Parkko

Jukka A. Rantala                         Janette Broberg

Niko Toivonen                             Eija Erasvuo

Kristiina Engström                      Merja Niemi”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

 

Kaupunginhallitus 5.2.2018 40 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Susanna Mäntysaaren aloitteen koskien uuden liikenneturvallisuusselvityksen laatimista teknisen keskuksen valmisteltavaksi – –”

 

 

Tekninen lautakunta 6.3.2018 35 §

 

”Rakennuttajainsinööri Mari Hämölä 21.2.2018:

 

Raision kaupungin vuoden 2011 liikenneturvallisuusselvityksen päivitys kilpailutettiin marraskuussa 2017. Tarjouksista päivityksen tekijäksi valikoitui Strafica Oy.

 

Päivityksessä on tarkoitus selvittää ongelmien kohdentumista eri tienkäyttäjäryhmiin ja kohteisiin. Päivitykseen kuuluu lähtöaineiston hankintana mm. koulujen ja päiväkotien saattoliikenne ja erillistarkastelu, tapahtuneiden onnettomuuksien analyysi ja vaaranpaikkakartoitus. Myös maastokäynnit ja kuntalaiskysely, joka on välillä 26.2.–18.3.2018, kuuluvat osana kartoitukseen. Tarkastelun pohjalta päätetään painopistealueet (3–6 kpl), joihin tulevina vuosina kohdistetaan erityisesti toimenpiteitä.

 

Kaupungin edustajien lisäksi päivitykseen osallistuvat Ely-keskus ja poliisin edustaja. Tekniselle lautakunnalle päivityksen perusteella tehty suunnitelma on tarkoitus esittää kommentoitavaksi syksyllä 2018.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa Susanna Mäntysaaren ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Oheismateriaali

4

Aikataulu

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa