Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 08.03.2018/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 323/02.06.01/2018

§ 17

Ympäristölautakunnan tilinpäätös 2017

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 28.2.2018:

 

Ympäristölautakunnan vuoden 2017 tilinpäätös on oheismateriaalina. Sitovien tavoitteiden ja käyttötalouden toteutuminen on esitetty oheismateriaalissa.

 

Ympäristölautakunnan talousarvioon sisältyi ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (Naantali, Raisio ja Rusko) sekä rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu. Raision ympäristönsuojelun viranhaltijoiden työpanosta on myyty neljälle muulle kunnalle (Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko).

 

Valtuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti ympäristölautakunnan talousarvion sitovuus on toimielimen tasolla. Sekä ulkoiset että sisäiset määrärahat ovat sitovia, mutta tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu ulkoisista menoista.

 

Ympäristölautakunnan toimintamenot (ulkoiset ja sisäiset) olivat -1 262 000 € ja toimintatulot (ulkoiset ja sisäiset) 840 000 €. Toimintamenot alittuivat 10,0 % ja tulot ylittyivät 15,73 % talousarviossa arvioidusta. Toimintakate (ulkoiset ja sisäiset) oli -422  000 €.

 

Ympäristölautakunnan ulkoiset toimintamenot olivat -1 140 000 € ja ulkoiset toimintatulot 820 000 €. Ulkoiset toimintamenot alittuivat 11,16 % ja tulot ylittyivät 15,84 % talousarviossa arvioidusta. Ulkoisten toimintamenojen ja ‑tulojen osalta toimintakate oli -255 000.

 

Toimintakulut alittuivat henkilöstömenojen osalta. Virkoja tai toimia on ollut osa-aikaisesti täytettynä tai henkilöstövaihdosten johdosta täyttämättä. Kilpailukykysopimus leikkasi lomarahoja. Toimintatulojen ylittyminen johtuu rakennuslupa- ja tupakkavalvontatuloista.

 

 

Oheismateriaali

1

Ympäristölautakunnan tilinpäätös 2017

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta esittää sitovien tavoitteiden toteutuman 31.12.2017 kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi ja merkitsee käyttötalouden toteutuman tiedoksi.

 


 

 

Päätös                                            Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, konsernihallinto

 

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa