Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.03.2018/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 405/10.00.02.03/2015

§ 89

Anomus tontin 680-3-303-9 lunastamiseksi / Asunto Oy Tienristeys

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 22.2.2018:

 

Kaupunginhallitus on tammikuussa käsitellyt Asunto Oy Tienristeyksen vuokrasopimuksen jatkoanomuksen ja päättänyt jatkaa sopimusta ajalle 1.2.2018 – 31.1.2068. Uutta vuokrasopimusta ei ole kuitenkaan vielä allekirjoitettu, koska yhtiö on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen em. päätöksestä. Yhtiö on nyt 14.2.2018 kaupungille saapuneella anomuksellaan hakenut ostomahdollisuutta kyseiseen tonttiin. Perusteluina anomukselle esitetään yhtiön halukkuus kehittää aluetta sekä selvittää lisärakentamisen mahdollisuutta tontille tulevaisuudessa.

 

Tontin pinta-ala on 7447 m2 ja asemakaavan mukainen rakennusoikeus 4640 k-m2. Tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 850 k-m2. Vuokrasopimusasiaa käsiteltäessä on alue hinnoiteltu hintaan 150 €/k-m2. Tällä hinnoittelulla tontin kokonaishinnaksi muodostuisi 696.000 euroa. Tontin nykyinen vuokrasopimus on vielä voimassa ja siinä lunastamisesta on todettu ainoastaan seuraavaa: ”Jos vuokrattu alue vuokrakauden aikana tai välittömästi sen päätyttyä myydään, on vuokramiehellä etuoikeus.” Vuokrasopimuksen mukaan kaupungilla ei siis ole velvollisuutta myydä tonttia.

 

Kyseinen tontti sijaitsee aivan ydinkeskustan pääristeyksen tuntumassa. Tulevina vuosina keskusta-alue on merkittävien suunnittelutöiden kohteena johtuen pääosin E18 Turun kehätien parantamisesta. Tiesuunnittelun ohella kaupunki laatii asemakaavoja molemmin puolin tietä ja juuri nyt alkuvuodesta on käynnistynyt keskustan visiotyö. Tilanteessa, jossa ei vielä voida olla varmoja, että nykyiset tonttien rajat tulevat säilymään, ei ole syytä lähteä luovuttamaan maa-alueita. Lisäksi voidaan asettaa kyseenalaiseksi onko yleensäkään tarkoituksenmukaista näin keskeisellä alueella luopua kaupungin maaomaisuudesta.

 

Maanvuokratulot, noin 2 milj. euroa vuodessa, ovat kaupungille merkittävä tulonlähde. Mikäli ko. tontti myydään, jää runsaan 30.000 euron vuosittainen tulo saamatta.

 

 

Liitteet

7

Ostoanomus As Oy Tienristeys.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki ei myy tonttia 680-3-303-9 Asunto Oy Tienristeykselle.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

As. Oy Tienristeys

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa