Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.03.2018/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tekninen lautakunta

§ 19

13.2.2018

 

 

Asianro 1161/10.03.02.00/2017

§ 38

Pasalanpuiston päiväkoti, siirtokelpoisten tilaelementtien vuokraus

 

 

Päätöshistoria

 

Tekninen lautakunta 13.2.2018 19 §

 

                                                          ”Kiinteistöpäällikkö Kalevi Laitinen 17.1.2018:

 

Raision kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.10.2017 käsitellessään talonrakentamisohjelmaa vuosille 2018 - 2022 hankkeen 4410 Kuloisten koulun ja päiväkodin uudisrakennus kohdalla, että Kuloisten koulu ja päiväkoti toteutetaan erillishankkeina. Kaupunginhallitus päätti myös, että molemmat hankkeet toteutetaan muunneltuna parakkina tai modulaarisena rakennuksena. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen kokouksessaan 13.11.2017.

 

Pasalanpuiston siirtokelpoisesta päiväkotirakennuksesta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus Hilmassa 12.12.2017 ja tarjoukset on pyydetty toimittamaan hankintayksikölle viimeistään 16.1.2018 klo 12:00 mennessä. Määräaikaan mennessä saatiin kolme tarjousta. Pöytäkirja tarjousten avaamiskokouk­sesta on liitteenä. Pöytäkirjasta ilmenevät tarjouksen jättäneet toimittajat ja tarjoushinnat.

 

Vuokra-ajan ja vuokranmaksun alkaminen määräytyvät lopullisesti siitä ajankohdasta, kun toimittaja on hyväksytysti luovuttanut ja tilaaja vastaanottanut ja ottanut käyttöön rakennuksen. Vuokra-aika on kymmenen vuotta käyttöönottopäivästä. Oletusarvona on, että sopimus on voimassa 1.10.2018 - 30.9.2028. Tilaajalla on kuitenkin oikeus jatkaa sopimusta.

 

Tarjouspyynnön mukaan toimittajaksi valitaan halvimman kuukausivuokran kymmenen vuoden vuokra-ajalle antanut toimittaja. Halvimman kuukausivuokratarjouksen 15.000,00 €/kk (16,90 €/htm²/kk) antoi Parmaco Oy.

 

Halvimman kuukausivuokran mukaan laskettuna vuosivuokraksi tulee 180.000 €/v ja kymmenen vuoden pituisen vuokra-ajan kokonaiskustannukseksi 1.800.000 euroa. Lisäksi tilaaja vastaa tarjouspyynnön mukaisesti rakennuksen kiinteistönhoidosta sisältäen mm. sähkö-, vesi- ja lämmityskulut. Kiinteistönhoidon kokonaiskustannuksiksi vuositasolla on arvioitu 56.000 €/v eli kymmenen vuoden aikana 560.000 euroa.

 


 

Hankkeelle on varattu rahoitusta perustusten rakentamiseen ja vuokraan seuraavasti:

-      ta-18, investointiosa                      300.000 euroa

-      ta-18, käyttötalousosa                     50.000 euroa

 

Tarjouspyynnön mukaan tilaajan teettämät perustustyöt ovat valmiit 31.7.2018. Tilaaja edellyttää tarjouspyynnössä, että päiväkotirakennuksen tilat ovat käyttövalmiina 1.10.2018 alkaen.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää valita Pasalanpuiston päiväkodin siirtokelpoisen päiväkotirakennuksen toimittajaksi Parmaco Oy:n 15.000,00 euron suuruisella kuukausivuokralla.

 

Em. tarjoushinta ei sisällä arvonlisäveron osuutta. Tarjoushintaan lisätään arvonlisäveroa 24 prosenttia.

 

Valintapäätös on ehdollinen ja päätöksen voimaantulo edellyttää, että kaupunginhallitus hyväksyy annetun vuokratarjouksen. Samalla tekninen lautakunta toteaa, ettei sopimus synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella, joka voidaan tehdä, kun hankintapäätös on lainvoimainen.

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi teknisen lautakunnan valitseman Pasalanpuiston päiväkodin siirtokelpoisen päiväkotirakennuksen toimittajan Parmaco Oy:n antaman vuokratarjouksen 15.000,00 €/kk.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

                                                          Tekninen johtaja Antti Korte 1.3.2018:

 

Tekninen lautakunta teki asiassa ehdollisen hankintapäätöksen 13.2.2018 § 19. Toimivalta asiassa kuuluu tekniselle lautakunnalle, joten päätöksessä edellytettyä kaupunginhallituksen hyväksyntää päätökselle ei tarvita. Tehtyä päätöstä tulee muuttaa ehdollisuuden osalta.

 

 

 

Liitteet

1

Pasalanpuiston siirtokelpoinen päiväkotirakennus, tarjousten avauspöytäkirja

 


 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää valita Pasalanpuiston päiväkodin siirtokelpoisen päiväkotirakennuksen toimittajaksi Parmaco Oy:n 15.000,00 euron suuruisella kuukausivuokralla.

 

Em. tarjoushinta ei sisällä arvonlisäveron osuutta. Tarjoushintaan lisätään ar-vonlisäveroa 24 prosenttia.

 

Tekninen lautakunta toteaa, ettei sopimus synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella, joka voidaan tehdä, kun hankintapäätös on lainvoimainen.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Tarjouksen jättäneet toimittajat

 

 

Jari Sulander, tilapalvelut

 

 

Reijo Vasama, tilapalvelut

 

 

Ari Jalonen, tilapalvelut

 

 

Matti Toivonen, tilapalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa