Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.03.2018/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

 

 

Asianro 858/00.03.01/2017

§ 24

Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle tiedoksi

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 7.3.2018:

 

Kuntalain 84 § 2 momentti velvoittaa laissa mainitut luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat tekemään sidonnaisuusilmoituksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Sidonnaisuusilmoitukset on kerätty ilmoitusvelvollisilta Webropol-kyselyn avulla.

 

Sidonnaisuusilmoitus on kuntalain 84 § 1 momentin mukaan tehtävä johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Kuntalain 84 § 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Lisäksi Raision kaupungin hallintosäännön 6 luvun 58 §:n 4. kohdan mukaan tarkastuslautakunta huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

Tarkastuslautakunta on 24.1.2018 kokouksessaan § 7 päättänyt, että sidonnaisuusilmoitukset saatetaan valtuustolle tiedoksi vuosittain maaliskuussa.

 

Tarkastuslautakunta on kokouksissaan tarkastanut aiemmin tehdyt, kuhunkin kokoukseen mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja niiden täydennykset / korjaukset. Tarkastuslautakunnan 24.1.2018 § 7 mukaan tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle 26.3.2018 pidettävään kokoukseen.

 

Päätösehdotus                           Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko

 

Tarkastuslautakunta päättää saattaa liitteen mukaiset sekä tarkastuslautakunnan 14.3.2018 kokouksessa tarkastamat ja hyväksymät sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

 

Päätös                                           

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti kaupunginsihteeri Sari Vahteran esiteltyä Kuntaliiton ohjeistusta sidonnaisuusilmoituksista, että täydennystä ilmoituksiin pyydetään tarvittavilta osin. Sari Vahtera poistui tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Oheismateriaali

3

Tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset valtuustoon 26.3.2018

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuslautakunta

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset tiedokseen.

 

 

 

Päätös                                           

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti kaupunginsihteeri Sari Vahteran esiteltyä Kuntaliiton ohjeistusta sidonnaisuusilmoituksista, että täydennystä ilmoituksiin pyydetään tarvittavilta osin.  Sari Vahtera poistui tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa