Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 242/00.04.02/2018

§ 60

Medbit Oy:n osakkeenomistajalle annettava tieto osakkeen siirtymisestä

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 7.2.2018:

 

Satakuntaliitto on hankkinut Porin kaupungilta yhden (1) Medbit Oy:n osakkeista. Satakuntaliitto ei entuudestaan omista yhtiön osakkeita.

 

Medbit Oy:n yhtiöjärjestyksessä olevan lunastuslausekkeen mukaan, jos osake siirtyy yhtiön osakkaalta uudelle omistajalle, on osakkeenomistajilla mahdollisuus esittää osakkeen lunastusvaatimus kirjallisesti yhtiölle yhden kuukauden kuluessa siitä kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle. Lunastusvaatimus on esitettävä viimeistään 22.2.2018.

 

Yhtiössä on käynnissä sulautumisprosessi, jonka täytäntöönpanon on määrä tapahtua 1. maaliskuuta 2018.

 

Käynnissä olevan sulautumisprosessin kiireellisen aikataulun vuoksi Medbit Oy pyytää, että osakkeenomistajat vahvistaisivat Medbit Oy:n hallitukselle kirjallisesti, etteivät he tule esittämään yhtiöjärjestyksen mukaista osakkeen lunastusvaatimusta. Tällä ennakollisella hyväksynnällä käynnissä oleva sulautumisprosessi saataisiin päätökseen aikataulun mukaisesti.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että Raision kaupunki ei esitä osakkeen siirtymisen johdosta yhtiöjärjestyksen mukaista osakkeen lunastusvaatimusta.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Medbit Oy

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa