Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.02.2018/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1151/00.01.02/2017

§ 42

Raision keskustan visiotyön ohjausryhmän perustaminen

 

 

                                                          Tekninen johtaja Antti Korte ja kaupunginjohtaja Ari Korhonen 1.2.2018:

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan 18.12.2017 Raision keskustaan laadittavaa visiotyötä. Tuolloin päätettiin käynnistää valmistelu tarvittavien työryhmien kokoonpanoista.

 

Työtä ohjaamaan tulee nimetä ohjausryhmä ja sille puheenjohtaja. Ohjausryhmä vastaa visiotyön etenemisestä. Ohjausryhmän kokoonpanoon tulisi kuulua viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden lisäksi edustus kiinteistöjen omistajien keskuudesta sekä yrittäjäjärjestöjen keskuudesta. Tarvittaessa ohjausryhmä käyttää apunaan myös asiantuntijoita.

 

Ohjausryhmän kokoonpanosta on käyty keskustelua ja harkittu tarpeellisten tahojen osallisuutta. Työryhmään voitaisiin nimetä monien eri tahojen edustajia, mutta ohjausryhmän tulee olla riittävän tiivis, jotta työskentely mahdollistuu tarkoituksenmukaisella tavalla. Työpajatyöskentelyssä varataan mahdollisuus kaikkien tarpeellisten tahojen vaikutusmahdollisuuksille ja ajantasaisen informaation saamiselle. Lisäksi pidetään työpajoista erillisiä info-/keskustelutilaisuuksia.

 

Työlle on asetettu tiukka aikataulu ja ensimmäinen ohjausryhmän kokous on jo varattu alustavasti perjantaille 9.2.2018 klo 10.00 alkaen. Ohjausryhmän ensimmäisenä tavoitteena on aikatauluttaa työn eteneminen siten, että sidosryhmille jää riittävästi aikaa tutustua aineistoon ja että riittävä määrä työpajoja ja yleisötilaisuuksia ehditään pitää. Ohjausryhmä tekee päätöksen työpajojen kokoonpanoista ja aikatauluista.

 

Ohjausryhmän ehdotettu kokoonpano:

 

Jäsenet:

Luottamushenkilöedustajat (kvaltuusto, khallitus, tekninen lautakunta), pj.

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Tekninen johtaja Antti Korte

Kiinteistöjen omistajien edustaja

Raision yrittäjien edustaja

Rasekon edustaja

 

Kaupungin ulkopuoliset tahot voivat halutessaan nimetä myös varajäsenen ohjausryhmään.

 

Asiantuntijat ja suunnittelijat:

 

Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala

Kaupunginarkkitehti Olli Arvola

Arkkitehti Ted Schauman, arkkitehtitoimisto Schauman & Nordgren Architects Oy:stä

Insinööri Jouni Lehtomaa Ramboll Oy:stä

Muut asiantuntijat

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää nimetä Raision keskustan visiotyön ohjausryhmän sekä ohjausryhmälle puheenjohtajan.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä ohjausryhmään seuraavat henkilöt:

 

Jäsenet:

Luottamushenkilöedustajiksi Niko Toivonen, Emma Lindqvist, Jouni Mäki, Elisa Vuorinen, Janne Laulumaa ja Hannele Lehto-Laurila

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Tekninen johtaja Antti Korte

 

Kiinteistöjen omistajien edustajana Kari Haakana (varalla Timo Vastamäki)

 

Raision yrittäjien edustaja nimetään myöhemmin

 

Rasekon edustajana rehtori Maria Taipale

 

Kaupungin ulkopuoliset tahot voivat halutessaan nimetä myös varajäsenen ohjausryhmään.

 

Asiantuntijat ja suunnittelijat:

Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala

 

Kaupunginarkkitehti Olli Arvola

 

Arkkitehti Ted Schauman, arkkitehtitoimisto Schauman & Nordgren Architects Oy:stä

 

Insinööri Jouni Lehtomaa Ramboll Oy:stä

 

Ohjausryhmän puheenjohtajaksi kaupunginhallitus päätti nimetä Hannele Lehto-Laurilan.

 

Tiedoksi

 

Nimetyt

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa