Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 117/01.01.01/2018

§ 4

Oikaisuvaatimus - kirjastovirkailijan sijaisuuden täyttö

 

 

 

 

                                                          Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 12.1.2018:

 

Kirjastovirkailijan sijaisuus ajalle 1.1.2018–23.5.2019 asetettiin haettavaksi 1.12.2017. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintopisteen (20 ov) laajuiset kirjasto- ja informaatioalan ammatilliset opinnot.

 

Raision kaupungin hallintosäännön 3 luvun 4 § edellyttää yli vuoden mittaisten määräaikaisten tehtävien julistamista julkisesti haettavavaksi. Oikaisuvaatimuksen tekijällä *** ei tuolloin ollut tutkintoa suoritettuna, joten tehtävää ei olisi hänelle voitu tarjota.

 

Hakemukset tuli toimittaa Raision kaupungille 15.12.2017 mennessä. Hakija ilmoittaa hakemuksessaan aikomuksekseen valmistua joulukuun aikana. Valinta tehtävään suoritettiin 18.12.2017 ja ensimmäinen kirjallinen ilmoitus kaupungille *** valmistumisesta on oikaisuvaatimuksen yhteyteen liitetty opintoneuvojan 21.12.2017 päivätty ilmoitus valmistumisesta 15.12.2017, joten valintaa tehtäessä ei ollut tiedossa henkilön valmistuminen.  

Oikaisuvaatimuksessaan hakija katsoo, että hänellä olisi tullut olla oikeus haastatteluun työnhaun johdosta. Erillistä haastattelua hakijoille ei järjestetty, sillä sekä tehtävään valittu henkilö, että oikaisuvaatimuksen tekijä ovat molemmat työskennelleet Raision kirjastossa ja hakijat näin ollen tunnettiin.

 

Hakija vetoaa myös työskentelyynsä osa-aikaisena työntekijänä Raision kirjastossa. Hänelle ei kuitenkaan ole osoitettu tunteja kirjastossa, vaan hänen kanssaan on sovittu, että hän on kutsuttaessa valmis työskentelemään kirjastossa, jos on tarvetta ylimääräiselle henkilöstölle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus

 

Oheismateriaali

1

Todistus

 

2

Kirjastovirkailijan sijaisuuden täyttö

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta päättää,

 

että asiasta tehty viranhaltijapäätös pidetään voimassa

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa