Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 8

15.1.2018

 

 

Asianro 113/10.00.02.00/2018

§ 10

Omakotitonttien hinnoittelu / Merinuorikkala 2 ja Kuuanlaakso (länsiosa 1)

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 15.1.2018 § 8

 

                                                          ”Mittausteknikko Pertti Verho 9.1.2018:

 

Raision kaupungin vuoden 2018 kunnallistekniikan investointisuunnitelmiin kuuluvat mm. Meri-Nuorikkala 2 alueen Raivaajankadun sekä Kuuanlaakson alueen Metsäsylttyläntien, Paimenkadun ja Paimenpolun osien kunnallistekniikan rakentaminen. Suunnitelmien mukaan Meri-Nuorikkalan kunnallistekniikan rakentaminen valmistuu siten, että tontit voidaan luovuttaa rakennettaviksi 1.9.2018 alkaen. Kuuanlaaksossa tontit voidaan luovuttaa rakennettaviksi 1.10.2018 alkaen.

 

AO-tontit (Meri-Nuorikkalassa 15 kpl ja Kuuanlaaksossa 12 kpl) on tarkoitus luovuttaa rakennettaviksi tarjousmenettelyn perusteella kaupunginvaltuuston vahvistamien jakoperusteiden mukaisesti. Tontteja markkinoidaan ensimmäisen kerran Rakenna ja sisusta -messuilla Turun Messukeskuksessa 9. - 11.2.2018, jota varten tontit on hinnoiteltava.

 

Valtuusto on 14.3.2016 vahvistanut Nuorikkalan alueen pohjahinnan 45 €/m², joka edelleen lienee oikea hinta tällä alueella.

 

Kuuanlaakson tonttien hinta voisi olla sama 45 €/m² kuin Meri-Nuorikkalan alueella, koska tontit sijaitsevat likimain samalla etäisyydellä kaupungin keskustasta.

 

Meri-Nuorikkala 2 alueelta hinnoitellaan myös nyt markkinointiin tulevien tonttien lähistöllä olevat AO-tontit (12 kpl). Kuuanlaaksossa hinnoitellaan ainoastaan v. 2018 markkinointiin tulevat tontit.

 

Kaikkien AO-tonttien luovutusmuotona on myynti tai vuokraus. Perusvuokra on 5 % hyväksytyn tarjouksen mukaisesta kauppahinnasta.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Meri-Nuorikkala 2 alueen ja Kuuanlaakson länsiosa 1:n AO -tonttien pohjahinnat sekä päättää hyväksyä kaikkien tonttien luovutusmuodot oheismateriaalina olevien taulukoiden mukaisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Liitteet

6

AO-tonttien hinnoittelu Meri-Nuorikkala 2

 

7

AO-tonttien hinnoittelu Kuuanlaakso (länsiosa 1)

 

8

Kuuanlaakso länsiosa 1 AO-tontit

 

9

Meri-Nuorikkala 2 AO-tontit

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Meri-Nuorikkala 2 alueen ja Kuuanlaakson länsiosa 1:n AO -tonttien pohjahinnat sekä päättää hyväksyä kaikkien tonttien luovutusmuodot oheismateriaalina olevien taulukoiden mukaisesti.

 

Päätös                                           

Ari Leinonen ehdotti Erkki Haaviston kannattamana, että Meri-Nuorikkala 2 alueen ja Kuuanlaakson länsiosa 1:n AO-tonttien pohjahinnaksi määritellään 40 €/m².

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen, puheenjohtaja totesi, että Ari Leinosen ehdotus oli tullut yksimielisesti valtuuston päätökseksi.

 

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä Meri-Nuorikkala 2 alueen ja Kuuanlaakson länsiosa 1:n AO -tonttien pohjahinnoiksi 40 €/m²sekä päätti hyväksyä kaikkien tonttien luovutusmuodot liitteinä olevien taulukoiden mukaisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Outi Pekkala, Maankäyttöpalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa