Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2017/Pykälä 406

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 59/00.00.01/2017

§ 406

Jade Tähtisen eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 13.12.2017:

 

Jade Tähtinen on jättänyt eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi 1.1.2018 alkaen.

 

Kaupunginvaltuusto on 5.6.2017 § 88 valinnut Tähtisen vapaa-aikalautakunnan varajäseneksi ja § 89 teknisen lautakunnan varajäseneksi. Lisäksi kaupunginhallitus on 22.6.2017 § 246 valinnut Tähtisen Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen varajäseneksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kotikunta on.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    myöntää Jade Tähtiselle eron Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen varajäsenyydestä

 

2)    valita Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

3)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää eron Jade Tähtiselle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä

 

4)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee teknisen lautakunnan varajäsenen ja vapaa-aikalautakunnan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus päätti

 

1)    myöntää Jade Tähtiselle eron Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen varajäsenyydestä

 

2)    valita Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen varajäseneksi Tanja Parkon jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

3)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää eron Jade Tähtiselle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä

 

4)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee teknisen lautakunnan varajäseneksi Eeva Savolan ja vapaa-aikalautakunnan varajäseneksi Minna Urpon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Nimetyt

 

 

Jade Tähtinen

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa