Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 12.12.2017/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1119/02.06.01/2017

§ 85

Vapaa-aikalautakunnan saatavien poisto 2017

 

 

 

                                                          Talouspäällikkö Esa Ilanti 4.12.2017:

 

Kaupunginhallituksen 20.8.2012 § 302 hyväksymän Laskutus- ja perintäohjeen § 17 mukaan:

 

”Laskutettujen saatavien poistosta päättää laskuttajayksikön lautakunta tai kaupunginhallitus. Saatavien poistot on perusteltava. Tileistä poistettu saaminen on perittävä, jos olosuhteissa on tapahtunut saatavan perimisen mahdollistava muutos.”

 

Oheismateriaalina olevat erät esitetään poistettavaksi kirjanpidosta, koska velkojen saaminen on epävarmaa. Perintää kuitenkin jatketaan.

 

 

Oheismateriaali

4

Vala saatavat 2017

 

 

Päätösehdotus                           Vt. sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta päättää

 

poistaa kirjanpidosta oheismateriaalin mukaiset saatavat.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kirjanpito

 

 

Laskutus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa