Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2017/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1016/00.02.02/2017

§ 83

Ympäristölautakunnan kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2018

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 7.12.2017:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 2 luvun 2 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä kokousaikatauluun muutoksia. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle tai esittelijälle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 2 luvun 17 §:n mukaan pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli lautakunta ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.

 

Pöytäkirja on saatavilla tarkastusta varten teknisen keskuksen palvelupisteessä viimeistään kokousta seuraavana maanantaina.

 

Lautakunnan tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kokousta seuraavan viikon tiistaina julkaisemalla se yleisessä tietoverkossa. Tarkastamatonta pöytäkirjaa ei saa julkaista netissä. Mikäli pöytäkirjaa ei ole tarkastettu kokousta seuraavaan tiistaihin mennessä, sen julkaiseminen lykkääntyy ja päätösten lainvoimaistuminen ja toimeenpano siirtyy.

 

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää, että

 

1.                         vuoden 2018 lautakunnan kokoukset pidetään torstaisin seuraavasti: 25.1., 8.3., 12.4., 17.5., 14.6., 16.8., 13.9., 11.10., 15.11. ja 13.12. Kokoukset alkavat mainittuina päivinä klo 17.00.

 

2.                         sen kokouksesta laaditun pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli lautakunta ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että pöytäkirja kyseisen asian osalta tarkastetaan heti.

 

3.                         lautakunnan tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavan viikon tiistaina.

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Minna Heikkilä, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa