Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2017/Pykälä 199

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1081/00.01.03/2013

§ 199

Laaja hyvinvointikertomus 2013-2017

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 27.11.2017 § 375

 

”Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.11.2017

Hyvinvointikertomus on tiivis, eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima katsaus kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen sekä niihin vaikuttaviin tekijöihin. (Lähde: THL 2009) Hyvinvointikertomuksen tekemiselle on kaksi tärkeää perustelua:

Ensimmäinen peruste on, että laki velvoittaa kuntia tekemään hyvinvointikertomuksen: Toukokuussa 2011 astui voimaan uusi terveydenhuoltolaki, jonka pykälässä 12 todetaan, että kunnanvaltuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laaja hyvinvointikertomus ja kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain.

Toisena perusteena on, että hyvinvointikertomuksen tekeminen toimii kunnan tärkeänä tehtävänä eli kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen perustana (kuntalaki). Kertomus tuo esiin kuntalaisten hyvinvointitarpeita sekä arvioi toteutunutta toimintaa, hyvinvointipolitiikkaa sekä kunnan voimavarojen ja tarpeiden välistä suhdetta. Kertomus toimii valmistelijoiden työvälineenä hyvinvointitiedon kokoamisessa, raportoinnissa ja seurannassa sekä resursoinnin suunnittelussa. Luottamushenkilöille se on työväline päätöksenteossa, resursoinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnissa.

Hyvinvointikertomuksen tekeminen kuuluu kunnan pysyvien rakenteiden toimijoille. Kertomuksen tekeminen kuuluu sekä kunnan hyvinvointiryhmälle että johtoryhmälle (tai muille vastaaville kunnassa toimiville ryhmille). Kertomusta tekevien ryhmien tulee olla poikkihallinnollisia eli niiden tulee muodostua kunnan eri hallinnonalojen edustajista eikä pelkästään sosiaali- ja terveystoimen edustajista. Poikkihallinnollisten ryhmien ansiosta myös vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä tulee kaikkien yhteiseksi asiaksi.

Sähköinen hyvinvointikertomus kytkee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulman osaksi kuntien toiminnan ja talouden suunnittelua. Se nostaa esiin poikkihallinnolliset hyvinvoinnin taustatekijät, vahvuudet ja kehittämistarpeet. Näin se auttaa kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia sekä vastaamaan uuden terveydenhuoltolain velvoitteisiin.

                                                          Nyt käsiteltävänä oleva hyvinvointikertomus on valmisteltu kaupungin hyve-työryhmässä. Sotkanetin indikaattoreiden lisäksi tähän on otettu mukaan kouluterveyskyselyn tuloksia, Tea-viisari ja ATH-tutkimus.

Sähköinen hyvinvointikertomus koostuu kahdesta osiosta:

1.    Laaja hyvinvointikertomus (kerran valtuustokaudessa, joka on nyt käsiteltävänä)

 

-       Toimikautensa päättävän ja aloittavan valtuuston työtä tukeva työväline, joka suositellaan valmisteltavaksi valtuustokauden viimeisenä eli neljäntenä vuotena

-       Auttaa hyvinvointitiedon siirtymisessä valtuustokaudelta seuraavalle (arvoja, asenteita, käytäntöjä, osaamista, tavoitteita ja kehittämistoimia)

-       Tarkoitettu koko valtuustokauden aikaiseen tarkasteluun, arviointiin ja suunnitteluun

 

2.    Vuosittainen raportointi eli vuosittainen hyvinvointikertomus (kerran vuodessa)

 

-       Toimikaudellaan olevan valtuuston työtä tukeva työväline, joka valmistellaan valtuustokauden jokaisena vuotena

-       Tarkennetaan tavoitteita, toimenpiteitä, resursointia ja mittareita hyödyntäen erityisesti kunnan omaa hyvinvointitietoa ja indikaattoreita

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan hyvinvointikertomuksen omalta osaltaan ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Liitteet

4

Hyvinvointikertomus 2013-2017

 

5

Raision indikaattorit

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan hyvinvointikertomuksen.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sosiaali- ja terveyskeskus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa