Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto
Pöytäkirja 12.12.2017/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Valvontasuunnitelma 2018.pdf

 

Asianro 992/11.00/2014

§ 40

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015 - 2019, päivitys vuodelle 2018

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.12.2017:

 

Kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma tulee sisältää eri toimialueiden (elintarvike-, terveydensuojelu- ja tupakkalain valvonta) yksityiskohtainen suunnitelma. Suunnitelma tulee hyväksyä kunnan ympäristöterveydenhuollosta vastaavassa monijäsenisessä toimielimessä.

Kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma siten, että valvonta on vaatimusten mukaista, ehkäisee terveysvaaroja ja suojaa kuluttajia taloudellisilta tappioilta. Valvontasuunnitelma tulisi perustua valvontakohteiden kartoitukseen, niiden riskiluokitukseen ja lainsäädännön asettamiin vaatimuksiin. Ympäristöterveysvalvonnan on oltava suunnitelmallista, oikein kohdennettua, tehokasta ja eri toimijoita tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kohtelevaa.

Valvontasuunnitelma on lainsäädännön mukaan edellytys kunnan perimille valvonnan maksuille. Suunnitelman mukainen valvonta on toimijalle maksullista. Valvontasuunnitelma on laadittu vuosille 2015 - 2019 ja se on hyväksytty terveysvalvontajaostossa 16.12.2014 § 43. Valvontasuunnitelmaa päivitetään vuosittain tarvittavin osin, ainakin valvontayksikön painopisteet ja suunnitelman mukaiset tarkastukset määritetään vuosittain tehtävällä päivityksellä. Valvontasuunnitelma tallennetaan VYHA-järjestelmään (Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä), jota kautta aluehallintovirasto ja keskusviranomaiset pääsevät sitä lukemaan.

Valvontasuunnitelman päivitys vuodelle 2018 on liitteenä. Suunnitelman liitteet ovat nähtävänä kokouksessa.

 

Liitteet

1

Valvontasuunnitelma 2018.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto päättää hyväksyä ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman päivityksen vuodelle 2018.

 

 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa