Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2017/Pykälä 381

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 81/00.02.01/2017

§ 381

Valtuuston päätösten täytäntöönpano/13.11.2017

 

 

                                                          Kaupunginhallitukselle esitellään pöytäkirja valtuuston 13.11.2017 pidetystä kokouksesta.

 

 

 

Oheismateriaali

9

Aloite_Heikkilä

 

10

Aloite_Rantala

 

11

Aloite_Hyytiä

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön. Valtuuston kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta. Kaupunginhallitus lähettää

-       valtuutettu Pekka Heikkilän aloitteen koskien luontolahjaa 100-vuotiaalle Suomelle teknisen keskuksen valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Jukka Rantalan aloitteen koskien aamupäivätoiminnan järjestämistä Raisiossa sivistyskeskuksen valmisteltavaksi ja

-       valtuutettu Tuija Hyytiän aloitteen koskien virkistysalueselvitystä teknisen keskuksen valmisteltavaksi.

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan lisäyksen päätösehdotukseen koskien valtuutettu Tuija Hyytiän valtuustoaloitetta:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Tuija Hyytiän aloitteen koskien virkistysalueselvitystä teknisen keskuksen ja vapaa-aikatoimen yhteistyössä valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti esittelijän lisäys mukaan lukien.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa