Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.11.2017/Pykälä 171

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Hallintosääntö

 

Asianro 581/00.01.01/2017

§ 171

Teknisen lautakunnan lausunto hallintosäännöstä

 

 

 

                                                          Hallintopäällikkö Anne Rantala 8.11.2017:

 

Uusi kuntalaki edellytti, että kaupungilla on yksi hallintosääntö, joka sisältää kaikkia toimielimiä koskevat määräykset. Kaupunginhallitus käsitteli hallintosäännön 29.5.2017 § 146. Päätöksen yhteydessä kaupunginhallitus päätti yksimielisesti pyytää uusilta lautakunnilta ja muilta tarvittavilta tahoilta lausuntoa hallintosäännöstä. Päätöksen mukaan mahdolliset muutostarpeet huomioidaan strategiatyön yhteydessä siten, että hallintosääntö tuodaan tarvittaessa uudelleen käsittelyyn vielä kuluvan vuoden puolella. Hallintosääntö on oheismateriaalina.

 

Teknisen lautakunnan lausunto:

 

Virkavaalin vahvistamien

 

4 luku 12 § 6 mom.

 

Keskuksen johtaja tai määräämänsä vahvistaa virkavaalin tai työsuhteen, jos vaali tai työsopimussuhteeseen ottaminen on tehty ehdollisesti lääkärintodistuksen tms. puuttumisen vuoksi.

 

Jos päätös virkasuhteeseen ottamisesta on tehty ehdollisena, ehdollinen virkasuhteen ottamispäätös tulee myöhemmin tehtävällä päätöksellä vahvistaa tai todeta rauenneeksi. Työsopimussuhteen osalta ei ole vastaavaa vahvistamismenettelyä, vaan työsopimus voidaan allekirjoittaa vasta, kun asiassa ei ole käytetty otto-oikeutta, valintapäätös on lainvoimainen, terveydentilaa koskeva selvitys on tehty ja mahdollisesti tarvittava rikosrekisteriote on toimitettu. Näin ollen kohdan tulisi koskea vain virkavaalin vahvistamista.

 

Tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevien sopimusten hyväksyminen

 

11 luku 4 § 1 mom. kohta 4

 

Kaupunginjohtajan tehtävänä on ratkaista asiat, jotka koskevat kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päättämien kiinteistöjen myyntiä ja vuokraamista koskevien sopimusten hyväksymistä.

 

18 luku 6 § Tekninen johtaja kohta 2.

 

Tekninen johtaja hyväksyy teknisen lautakunnan päättämien tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevat sopimukset

 

Kumotun teknisen toimen johtosäännön 5 §:n kohdan 2A mukaisesti: ”Tekninen johtaja hyväksyy teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen päättämien tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevat sopimukset”.

 

Kaupunginhallituksen päättämien tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevien sopimusten hyväksyminen on siirtynyt uudessa hallintosäännössä tekniseltä johtajalta kaupunginjohtajalle.

 

Kaikkien tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevien sopimusten valmistelu tehdään teknisessä keskuksessa. Tekninen keskus hoitaa myös sopimusten valmisteluun liittyvän yhteydenpidon asiakkaisiin ja sopii asiakkaan kanssa sopimusten allekirjoitustilaisuudesta. Teknisen keskuksen näkökulmasta sekä kaupunginhallituksen että teknisen lautakunnan päättämien tonttien valmistelu teknisessä keskuksessa ja niiden hyväksyminen teknisen johtajan toimesta on toiminut hyvin, joten samaa menettelyä olisi voitu jatkaa myös uuden hallintosäännön myötä.

 

Hallintosäännön rakenne

 

Voimassa oleva hallintosääntö on koottu yhteen vanhasta hallintosäännöstä ja useasta eri johtosäännöstä, jotka ovat olleet rakenteeltaan erilaisia. Tästä johtuen viittauksista pykäliin tulee vaikeaselkoisia ja virhemahdollisuus on suuri. Hallintosäännön käytettävyyttä heikentää myös useassa kohdassa toistuva ”ellei hallintosäännöstä muuta johdu”

 

Hallintosäännön jokainen luku alkaa pykälä numerolla 1. Hallintosäännön käytettävyyden ja viittausten virhemahdollisuuksien vähentämiseksi olisi parempi, että pykälänumerointi jatkuisi juoksevana läpi kaikkien lukujen.

 

 

Oheismateriaali

2

Hallintosääntö

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa hallintosäännöstä kaupunginhallitukselle esittelyn mukaisen lausunnon.

 

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa