Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 858/00.03.01/2017

§ 88

Sidonnaisuudet

 

Kaupunginlakimies Outi Reinikainen:

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Kuntalain 84 § 2 momentti velvoittaa laissa mainitut luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat tekemään sidonnaisuusilmoituksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu.

 

Sidonnaisuusilmoitus on kuntalain 84 § 1 momentin mukaan tehtävä johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Kuntalain 84 § 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Lisäksi Raision kaupungin hallintosäännön 6 luvun 3 §:n 4. kohdan mukaan tarkastuslautakunta huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

Edellisen tarkastuslautakunnan kokouksen jälkeen on saapunut yksi uusi sidonnaisuusilmoitus, joka nyt saatetaan tarkastuslautakunnan tarkastettavaksi.

 

Liitteet

1

Sidonnaisuusilmoitus 31.10.2017

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko

 

Tarkastuslautakunta

1.) tarkastaa tehdyn sidonnaisuusilmoituksen ja tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta,

2.) saattaa ilmoituksen valtuuston tiedoksi,

3.) päättää, että sidonnaisuusilmoitus julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, ellei salassapitosäännöksistä muuta johdu.

 

Päätös                                           

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa