Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 184

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 991/05.11.00/2017

§ 184

Maahanmuuttajatyön yhteisen seutuohjaajasopimuksen irtisanominen

 

 

                                                      Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 6.11.2017:

 

Raision kaupungilla on sopimus Turun, Kaarinan, Naantalin ja Liedon kanssa yhteisen seutuohjaajan palkkauksesta ja kustannusten jaosta. Sopimus on tullut voimaan 1.1.2010.

 

Seutuohjaaja on palkattu Turun kaupungin palvelukseen ja hänen sijoituspaikkansa on maahanmuuttotoimisto, jossa hänellä on työpiste ja tarvittavat työvälineet. Turun kaupunki hallinnoi maahanmuuttajatyön seutuohjaajan tointa ja toimii juridisena työnantajana.

 

Turun seudun kunnat ovat vastanneet seutuohjaajan kustannuksista väestöpohjan mukaisesti. Tilanne kunnissa on sopimuksen voimassaoloaikana muuttunut siten, että kunnat ovat itse resursoineet maahanmuuttajatyöhön henkilöstöä ja työ on tullut tutuksi maahanmuuttajien määrän lisääntyessä ja näin työ on tullut osaksi myös ns. normaalia sosiaalityötä. Mm. Raisiossa on palkattu sosiaalityöntekijä, jonka työpanos kohdentuu kokonaisuudessaan kaupungin vastaanottamiin pakolaisiin ja maahanmuuttajiin.

 

Kuntien haluun resursoida omiin työntekijöihin on vaikuttanut mm. ELY:n kanssa tehdyt viimeisimmät 3 vuoden sopimukset pakolaisten vastaanottamisesta. Kaikki seutuohjaajasopimuskunnat ovat sitoutuneet ottamaan vastaan 60 pakolaista sopimuskauden aikana.

 

Ympäristökuntien sote:n toimialajohtajat ja Turun edustajat (kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa ja johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola) ovat pitäneet neuvottelun 26.10.2017. Tässä yhteydessä todettiin yhteisesti, että seutuohjaajatyöpanokselle ei ole enää samanlaista tarvetta kuin silloin kun työ aloitettiin. Tämän vuoksi on perusteltua lopettaa yhteisen seututyöntekijän työmuoto ja kehittää yhteistyötä muulla tavoin; mm. yhteisten koulutusten ja tapaamisten sekä erilaisen informaatiomateriaalin tuottamisen yhteydessä.

 

Nykyisin työskentelevä seutuohjaaja on Turun maahanmuuttotoimiston palveluksessa ja neuvottelussa todettiin, että kuntien ratkaisu ei merkitse irtisanomisia.

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Raision kaupunki irtisanoo maahanmuuttajatyön seutuohjaajasopimuksen Turun kanssa päättyväksi 31.12.2017

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa