Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 130

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 166/01.01.01/2017

§ 130

Sivistyskeskuksen toimien täyttäminen

 

 

 

                                            Vt. sivistysjohtaja Leena Laakso 8.11.2017:

 

Kaupunginhallituksen henkilöstön palkkaamisohjeita koskevan päätöksen mukaisesti (Kh 10.8.2009 § 402) viranhaltijoiden tekemät päätökset vakinaisen henkilöstön ottamisesta tulee tehdä niin, että ne tulevat otto-oikeusajan kuluessa tiedoksi hallintokeskuksen osalta kaupunginhallituksen esityslistalla tai ao. lautakunnan esityslistalla omana asianaan. Tarkoitus on, että otto-oikeusviranomainen voi kokouksessaan ratkaista otto-oikeuden käyttämisen kyseisen valinnan osalta.

 

Otto-oikeusaika on 14 vuorokautta. Määräaika alkaa, kun viranhaltijapäätös pidetään julkisesti nähtävillä. Nähtävilläolosta kuulutetaan niin sanotulla vuosi-ilmoituksella vuosittain. Vuosi-ilmoituksen mukaisesti "viranhaltijan esittelystä tekemät vakinaisten henkilöiden valintapäätökset pidetään nähtävillä valintaa seuraavana arkipäivänä kello 9.00-15.00, aikaisintaan kuitenkin 12 päivää ennen valintaa seuraavaa asianomaisen lautakunnan tai kaupunginhallituksen kokousta. Kokousajat päätetään kyseisessä hallintokunnassa".

 

1.      Vt. sivistysjohtaja on päivähoidon johtajan esittelystä tehnyt 7.11.2017 § 14 oheismateriaalina olevan päivähoidon avustajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Päivähoidon avustajan toimeen valittiin *** ja varalle valittiin ***. Päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi 8.11.2017.

 

2.      Vt. sivistysjohtaja on päivähoidon johtajan esittelystä tehnyt 7.11.2017 § 15 oheismateriaalina olevan lastenhoitajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastenhoitajan toimeen valittiin *** ja varalle valittiin ***. Päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi 8.11.2017.

 

3.      Vt. sivistysjohtaja on päivähoidon johtajan esittelystä tehnyt 7.11.2017 § 16 oheismateriaalina olevan lastenhoitajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastenhoitajan toimeen valittiin ***. Päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi 8.11.2017.

 

4.      Vt. sivistysjohtaja on päivähoidon johtajan esittelystä tehnyt 7.11.2017 § 17 oheismateriaalina olevan lastentarhanopettajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastentarhanopettajan toimeen valittiin ***. Päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi 8.11.2017.

 

 

 

 

Oheismateriaali

1

Valintapäätökset.pdf

 

 

Päätösehdotus                  Vt. sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta päättää,

 

että se ei käytä otto-oikeutta edellä mainittujen toimien täyttämistä koskeviin viranhaltijapäätöksiin.

 

 

Päätös                               

Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Valitut

 

 

Palkat

 

 

Varhaiskasvatus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa