Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 18.10.2017/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 858/00.03.01/2017

§ 79

Sidonnaisuudet

 

                                                          Kaupunginlakimies Outi Reinikainen:

 

Kuntalain 84 § 2 momentti velvoittaa laissa mainitut luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat tekemään sidonnaisuusilmoituksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Ilmoitusvelvollisille on lähetetty ilmoitusvelvollisuutta koskeva kirje ja sähköposti 27.6.2017.

 

Sidonnaisuusilmoitus on kuntalain 84 § 1 momentin mukaan tehtävä johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Kuntalain 84 § 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Lisäksi Raision kaupungin hallintosäännön 6 luvun 3 §:n 4. kohdan mukaan tarkastuslautakunta huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

Tarkastuslautakunta on tarkastanut aiemmin tehdyt sidonnaisuusilmoitukset edellisessä kokoukseen. Kokouksen jälkeen kaupunginlakimies on muokannut ilmoitukset julkaistavaan muotoon sekä pyytänyt tarkastuslautakunnan edellyttämän täydennyksen. Tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset menevät tiedoksi kaupunginvaltuustolle 16.10.2017 pidettävään kokoukseen.

 

Edellisen tarkastuslautakunnan kokouksen jälkeen on saapunut neljä uutta sidonnaisuusilmoitusta, jotka nyt saatetaan tarkastuslautakunnan tarkastettavaksi. Kokouksessa on syytä keskustella, millä aikataululla nämä ilmoitukset viedään valtuustolle tiedoksi ja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

 

 

 

 

Liitteet

1

Tarkistetut sidonnaisuusilmoitukset 20.10.2017

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko

 

Tarkastuslautakunta

1.) tarkastaa tehdyt sidonnaisuusilmoitukset ja tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta,

2.) saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi,

3.) päättää, että sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, ellei salassapitosäännöksistä muuta johdu.

 

Päätös                                           

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen. Varajäsen Kordnejad Ebrahimi poistui tämän asian käsittelyn lopussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa