Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 09.10.2017/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 323/01.01.00/2015

§ 224

Vastaavan perhevalmentajan kelpoisuus

 

 

 

                                                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg esittää:

 

Vastaavan perhevalmentajan kelpoisuusehto pitää päivittää. Alun perin kelpoisuusehtona on ollut korkeakoulun tai ammattikorkeakoulun ylempi korkeakoulututkinto. Uusi kelpoisuusehto olisi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus perhetyöstä.

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että vastaavan perhevalmentajan vakanssin n:ro 240043 kelpoisuusehdot muutetaan kuulumaan:

 

-          Korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus perhetyöstä.

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus

 

 

Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa