Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2017/Pykälä 340

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 722/00.00.00.02/2017

§ 340

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän ja mahdollisen toisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

 

 

                                                          Kaupunginlakimies Outi Reinikainen ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Päivi Nieminen 4.10.2017:

 

Presidentinvaalin varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2018. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17. – 23.1.2018. Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2018 ja ennakkoäänestys toimitetaan 31.1. – 6.2.2018.

 

Vaalilain 9 § mukaan ennakkoäänestyspaikoista ja niiden lukumäärästä päättää kunnanhallitus ja niitä on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

 

Lisäksi ennakkoäänestys voidaan tietyin edellytyksin järjestää äänestäjän kotona (kotiäänestys).

 

Jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

 

Varsinaisen vaalipäivän ja mahdollisen toisen vaalin äänestyspaikkoina Raisiossa ovat toimineet:

I                            Keskusta-pohjoinen, kaupungintalo

II                          Itäinen, Kuloisten koulu

III                         Eteläinen, Ihalan koulu

IV                         Läntinen, Tikanmaa koulu

 

Ennakkoäänestyspaikkoina Raisiossa ovat toimineet Raision pääkirjasto (Eeronkuja 2) ja Kauppakeskus Mylly (Myllynkatu 11).

 

Pääkirjastossa sijaitsevan ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat:

17.1. – 19.1.2018                                                      klo 10 - 19

20.1.2018                                                                    klo 10 - 14

21.1.2018                                                                    klo 10 - 14

22.1. – 23.1.2018                                                      klo 10 - 20

 

Myllyn kauppakeskuksessa sijaitsevan ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat:

17.1. – 19.1.2018                                                      klo 10 - 20

20.1.2018                                                                    klo 9 - 18

21.1.2018                                                                    klo 11 - 17

22.1. – 23.1.2018                                                      klo 10 - 20

 

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspaikan aukioloajat pääkirjastossa ovat seuraavat:

31.1. – 2.2.2018                                                        klo 10 - 19

3.2.2018                                                                      klo 10 - 14

4.2.2018                                                                      klo 10 - 14

5.2. – 6.2.2018                                                          klo 10 - 20

 

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspaikan aukioloajat Myllyn kauppakeskuksessa ovat seuraavat:

31.1. – 2.2.2018                                                        klo 10 - 20

3.2.2018                                                                      klo 9 - 18

4.2.2018                                                                      klo 11 - 17

5.2. – 6.2.2018                                                          klo 10 - 20

 

 

Vaalitoimikunta suorittaa ennakkoäänestyksen seuraavissa laitoksissa ja hoitokodeissa:
- Terveyskeskuksen vuodeosastot
- Palvelukeskus Hulvela
- Hoitokoti Mainio Vire

 

Muissa hoitolaitoksissa on mahdollisuus tilata kotiäänestys.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet on tarkoitus nimetä 30.10.2017 kaupunginhallituksen kokouksessa.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

1. Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2018 presidentinvaalin varsinaisen vaalipäivän ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivat:

I                            Keskusta-pohjoinen, kaupungintalo

II                          Itäinen, Kuloisten koulu

III                         Eteläinen, Ihalan koulu

IV                         Läntinen, Tikanmaan koulu

                             Varsinaisena presidentinvaalin vaalipäivänä 28. tammikuuta 2018 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivänä 11. helmikuuta 2018 äänestyspaikat ovat avoinna kello 9 – 20.

 

                                                          2. Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2018 presidentinvaalin ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Raision pääkirjasto, osoite Eeronkuja 2 ja Kauppakeskus Mylly, Myllynkatu 11, 21280 Raisio.

 

Pääkirjastossa sijaitsevan ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat:

17.1. – 19.1.2018                                                      klo 10 - 19

20.1.2018                                                                    klo 10 - 14

21.1.2018                                                                    klo 10 - 14

22.1. – 23.1.2018                                                      klo 10 - 20

 

                                                         

                                                          Myllyn kauppakeskuksessa sijaitsevan ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat:

17.1. – 19.1.2018                                                      klo 10 - 20

20.1.2018                                                                    klo 9 - 18

21.1.2018                                                                    klo 11 - 17

22.1. – 23.1.2018                                                      klo 10 – 20

 

 

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspaikan aukioloajat pääkirjastossa ovat seuraavat:

31.1. – 2.2.2018                                                        klo 10 - 19

3.2.2018                                                                      klo 10 - 14

4.2.2018                                                                      klo 10 - 14

5.2. – 6.2.2018                                                          klo 10 - 20

 

 

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspaikan aukioloajat Myllyn kauppakeskuksessa ovat seuraavat:

31.1. – 2.2.2018                                                        klo 10 - 20

3.2.2018                                                                      klo 9 - 18

4.2.2018                                                                      klo 11 - 17

5.2. – 6.2.2018                                                          klo 10 - 20

 

 

Vaalitoimikunta suorittaa ennakkoäänestyksen seuraavissa laitoksissa ja hoitokodeissa:

- Terveyskeskuksen vuodeosastot
- Palvelukeskus Hulvela
- Hoitokoti Mainio Vire

 

Muissa hoitolaitoksissa on mahdollisuus tilata kotiäänestys.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa