Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 03.10.2017/Pykälä 158

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 904/02.06.02/2017

§ 158

Mahittulan toimintakeskuksen ja Alhaisten pajan toimintakuvausten hyväksyminen ja käteiskassan perustaminen

 

 

                                                      Vs. sosiaalityön johtaja Leena Lahti 28.9.2017:

 

                                                      Mahittulan toimintakeskus

 

Mahittulassa toimivat kuntouttavana työtoimintana keittiö sekä Arkiapu. Mahittulan toimintakeskuksen keittiö valmistui ja otettiin käyttöön kesäkuussa 2016. Keittiössä valmistetaan tällä hetkellä kuntouttavana työtoimintana aamiainen ja lounas joka arkipäivä Mahittulassa ja Alhaisten pajalla työskenteleville. Ruoka on perinteistä kotiruokaa ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla on näin ollen mahdollisuus syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Keittiö valmistaa myös tarvittaessa Mahittulassa järjestettäviin kokouksiin tarjoiluja.

 

Arkiapu on Raision kaupungin ylläpitämä siivouspalvelu, pääsääntöisesti vähävaraisille 75 vuotta täyttäneille raisiolaisille tai sosiaalisista syistä sitä tarvitseville. Siivousta on mahdollista saada 1-2 kertaa kuukaudessa. Siivous on ylläpitosiivousta, ikkunoiden pesua. Lisäksi Arkiavun tehtäviin kuuluvat Mahittulan toimintakeskuksen tilojen siivous, Alhaisten pajan sosiaalitilojen siivous sekä tekstiili- ja vaatehuolto. Siivoojien kuljettamisen hoitaa kaksi kuntoutujaa viikossa.

 

Arkiavun ja keittiön lisäksi Mahittulan toimintakeskuksessa on räätälöity muutamille asiakkaille työtehtävät heidän yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tällaisia työtehtäviä ovat esimerkiksi käsityöt sekä Mahittulan ”talonmiehen” työt. Käsityötoimintaa voidaan tarvittaessa laajentaa ja se soveltuu myös henkilöille, joilla on suurempia elämänhallinnan haasteita.

 

Mahittulan toimintakeskuksessa on työtoiminnan lisäksi asiakkaille erilaisia elämänhallintaan liittyviä ryhmätoimintoja, teemoina esimerkiksi velkaneuvonta, päihde- ja mielenterveysasiat sekä painonhallinta/liikunta. Työelämän valmiuksia kohennetaan työtehtävien ohessa myös suorittamalla mm. hätäensiavun kurssi sekä työturvallisuus- ja tulityökortti. Kuntouttava työtoiminta parantaa asiakkaiden elämänrytmiä, tarjoaa sosiaalisen työyhteisön, mielekästä työtä sekä tekemistä, parempaa työ- ja toimintakykyä sekä uusia oppimiskokemuksia.

 

Alhaisten paja

 

Entinen Mahittulan paja on nykyisin nimeltään Alhaisten paja. Pajatoiminta on muuttanut uusiin tiloihin Alhaistentielle tämän vuoden elokuussa. Alhaisten pajan toiminta on tällä hetkellä lähinnä Raision kaupungin eri organisaatioille tehtävää avustavaa työtä. Työtehtäviä ovat esimerkiksi:

·        venesataman sekä matonpesupaikan puhtaanapito,

·        koulujen ja muiden kaupungin yksiköiden kalustosiirrot keväisin,

·        kalustokuljetukset,

·        ulkoalueiden sekä pururatojen vesakointi,

·        haravointityöt,

·        nurmikon leikkuu,

·        käsilumityöt,

·        liukkaudentorjunta,

·        päiväkotien ja koulujen piha-alueiden sekä ulkoleikkivälineiden kunnostus,

·        tukiasuntojen pintaremontit,

·        vanhusten talvikenkien nastoitus talvisin sekä

·        monet muut tehtävät kuntouttavassa työtoiminnassa olevien taitojen mukaan.

 

Lisäksi pajalla on mahdollisuus suorittaa Valo-valmennuksen tutkinnon osia tai koko tutkinto. Työelämän valmiuksia kohennetaan työtehtävien ohessa myös Alhaisten pajalla suorittamalla mm. hätäensiavun kurssi sekä työturvallisuus- ja tulityökortti. Alhaisten paja tarvitsee investointeja voidakseen tarjota tilat töiden tekemiseen ja voidakseen tarjota kuntouttavan työtoiminnan paikan useammalle henkilölle.

 

Valo-valmennus

 

Kuntouttavassa työtoiminnassa on mahdollista suorittaa eri alojen tutkinnon osia Valo-valmennuksen kautta. Tällä hetkellä valmennus keskittyy kotityö- ja puhdistuspalvelujen sekä kiinteistöpalvelujen perustutkintoihin. Tänä vuonna Mahittulan toimintakeskuksessa on suoritettu 17 tutkinnonosaa ja Alhaisten pajalla on suoritettu 11 tutkinnonosaa. Koko tutkinnon on saanut kasaan kolme henkilöä.

 

Toiminnan kehittäminen

 

Sekä Mahittulan toimintakeskukseen että Alhaisten pajalle tarvitaan kassa. Keittiön ja Arkiavun toimintaa ja palveluja voidaan laajentaa sisäisten toimintojen lisäksi ulkopuolisille yksityishenkilöille suhteellisen pienin kustannuksin. Käsityötoimintaa olisi mahdollista kehittää ja tuotteita (lapaset, esiliinat ym.) voidaan tehdä myyntiin ja myyjäisiin, kuten monissa pajoissa ja toimintakeskuksissa on tapana. Työvaatteita ja muita tekstiilejä on mahdollista korjata ja huoltaa laajemmin ja aamupalan toimitus onnistuu kohtuullisella kapasiteetilla myös muihin kaupungin yksiköihin. Arkiavussa on huomattu tarve ylläpitosiivouksen lisäksi myös perusteellisempaan perussiivoukseen, jota voisi tarjota etenkin ikäihmisille erillisenä palveluna. Lisäksi toimintaa voisi laajentaa ikäihmisten ulkoilutukseen ja kauppakassien kuljettamiseen.

 

Kassan saamisen myötä Alhaisten pajan palveluita voitaisiin laajentaa entisestään. Pajalta voitaisiin tarjota pihojen kunnossapitopalvelua esimerkiksi ikäihmisille, aitojen rakennus- ja maalaustyötä, lasikuitusoutuveneiden paikkausta ja huoltoa, pienimuotoisia metalli- ja puutöitä sekä polkupyörien korjausta. Kaupungin toimistokalusteita viedään paljon kaatopaikalle ja hukkaan heittämisen sijaan huonekalut voisi varastoida ja mainostaa niitä Raitilla tarvitseville. Mikäli kalusteet eivät tee kauppaansa, voisi ne kunnostettuna myydä myös ulkopuolisille. Lisäksi pajalle olisi mahdollista luoda oma pientuote tai tuotteita (erikoisbetonilaatat, kukkalaatikot, postilaatikkotelineet, puiset pihakoristeet, yms.), joita valmistaa ja myydä ulospäin.

  

Keittiöstä mahdollisesti ylijäävää ruokaa voitaisiin myydä kuntoutujille edulliseen hintaan. Hävikkiruoka syntyy siitä, kun kaikille kuntoutujille varataan laskennallinen annos ruokaa. Asiakkaita saattaa kuitenkin olla sairaana/poissa tai eivät muuten käytä ruokailumahdollisuutta, tällöin ruokaa jää yli. Mahittulassa ei ole biojäteastiaa ja mikäli ruoka heitetään sekajätteeseen, lisää se jäteastioiden tyhjennyskertoja. Lisäksi se saattaa houkutella pihapiiriin rottia. Jätekatosta tai kompostoria Mahittulassa ei ole. Mahittulassa kierrätetään kaikki jätteet, jonka vuoksi biojätteen heittäminen sekajätteeseen ei sovi toimintaan.

 

Toiminta ja palvelut vaativat oman kassan ja oman kassakoneen. Kassatoimintojen opettelu on oleellinen taito myös Valo-valmennuksen tutkintokokonaisuuksien suorittamisesta ajatellen.   

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

 

1.      hyväksyy edellä esitetyn toiminnankuvauksen Mahittulan toimintakeskuksen ja Alhaistentien pajan osalta

 

2.      pyytää kaupungin talousjohtajaa perustamaan kassan Mahittulan toimintakeskukseen ja Alhaisten pajalle

 

3.      päättää, että lautakuntaan tuodaan hyväksyttäväksi erikseen Mahittulan toimintakeskuksessa ja Alhaisten pajalla myytävien palveluiden ja tuotteiden hinnat.

 

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Sanni Lindroos

 

 

Aimo Arvonen

 

 

Timo Korhonen

 

 

Janiika Saarinen

 

 

Jari Lakalehto

 

 

Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto

 

 

Sami Koskikallio, Sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelut

 

 

Tiina Hörkkö-Hällfors, Sosiaalityö

 

 

Leena Lahti, Sosiaalityö

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa