Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 209

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 809/01.01.01/2017

§ 209

Kiinteistöhallinnon asiantuntijan määräaikaisen viran perustaminen

 

 

 

                                                          Tekninen lautakunta esittää pöytäkirjanotteessaan 12.9.2017 § 128 seuraavaa:

 

                                                          ”Hallintopäällikkö Anne Rantala 5.9.2017:

 

Kiinteistöpäällikkö *** on irtisanoutunut 4.9.2017 päivätyllä ilmoituksella kiinteistöpäällikön virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 31.7.2018.

 

Raision kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta valitsee palvelualuejohtajat omalla toimialallaan. Kiinteistöpäällikkö toimii tilapalvelujen palvelualuejohtajana. Teknisen keskuksen johtaja tai hänen määräämänsä valitsee muun henkilöstön. Palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen eli tässä tapauksessa tekninen lautakunta.

 

*** on irtisanoutunut kiinteistöpäällikön virasta näin aikaisin, jotta hänelle jäisi riittävästi aikaa (n. kaksi kuukautta) opastaa ja perehdyttää seuraajansa kiinteistöpäällikön tehtäviin. Tämän onnistumiseksi tulisi perustaa määräaikainen osa-aikainen kiinteistöhallinnon asiantuntijan virka ajalle 1.3.–31.7.2018. Vakanssin perustiedot -lomake ja täyttölupahakemus ovat oheismateriaaleina. *** voitaisiin siirtää oman suostumuksensa perusteella tähän määräaikaiseen virkaan nykyisillä palvelussuhde- ja palkkausehdoilla.

 

Varsinainen kiinteistöpäällikön virka tulisi tässä tapauksessa julistaa haettavaksi siten, että virkaan valittu voisi aloittaa työssään 1.3.2018. Raision kaupungin hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan.

 

 

Oheismateriaali

1

Kiinteistöpäällikkö, vakanssin täyttölupahakemus

 

2

Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin perustiedot

 

3

Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin täyttölupahakemus

 


 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta

 

-       hyväksyy kiinteistöpäällikkö *** irtisanoutumisen kiinteistöpäällikön virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 31.7.2018,

 

-       esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että kiinteistöpäällikön viralle myönnettäisiin täyttölupa oheismateriaalina olevan vakanssin täyttölupahakemuksen perusteella,

 

-       julistaa kiinteistöpäällikön viran julkisesti haettavaksi ja esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että tekniseen keskukseen perustetaan määräaikainen (1.3.–31.7.2018) ja osa-aikainen (työaika 60 %) kiinteistöhallinnon asiantuntijan virka oheismateriaalina olevan vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti ja, että tälle viralle myönnettäisiin täyttölupa oheismateriaalina olevan vakanssin täyttölupahakemuksen perusteella,

 

-       valitsee *** em. määräaikaiseen virkaan oman suostumuksensa perusteella nykyisin palvelussuhde- ja palkkaus­ehdoin.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että *** poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.”

 

 

 

                                                          Kaupunginhallituksen konsernijaosto 18.9.2017:

 

 

 

 

Liitteet

6

Vakanssin perustiedot, kiinteistöhallinnon asiantuntija

 

Oheismateriaali

5

Kiinteistöhallinnon asiantuntijan vakanssin täyttölupahakemus, uusi

 

6

Kiinteistöpäällikön vakanssin täyttölupahakemus, 635001

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:

 

1.       Raision kaupunkiin perustetaan ajalle 1.3. – 31.7.2018 kiinteistöhallinnon asiantuntijan virka (60 %), jonka ensimmäinen sijoituspaikka on tekninen keskus.

2.       Viran palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.

3.       Vakanssille annetaan täyttölupa.

4.       Samalla annetaan täyttölupa kiinteistöpäällikön vakanssille 635001 1.3.2018 alkaen.

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

***, Tilapalvelut

 

 

Tekninen lautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa