Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.08.2017/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 730/00.01.01/2017

§ 48

Toimivallan siirtäminen ja tehtävien määrääminen viranhaltijoille ympäristönsuojeluasioissa

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 10.7.2017:

 

Raision kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden hallintosäännön 5.6.2017 § 79. Hallintosäännön mukaan ympäristölautakunta toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena. Näiden tehtävien hoitamisessa lautakunta voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Toimivaltaa ei kuitenkaan voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.

 

Ympäristönsuojelulain mukaisissa tehtävissä toimivaltaa ehdotetaan siirrettäväksi viranhaltijoille aikaisemman käytännön mukaisesti. Ympäristönsuojelun viranhaltijoita ovat ympäristöpäällikkö ja ympäristösihteerit.

 

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

1) Ympäristölautakunta siirtää toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille (ympäristöpäällikkö ja ympäristösihteeri) seuraavasti:

 

Ympäristönsuojelulaki

Toimintaa koskevan ilmoituksen rekisteröinti (116 §)

Melua ja tärinää aiheuttavan tilapäistä toimintaa koskevan ilmoituksen käsittely (118 §)

Koeluonteisesta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely (119 §)

Poikkeuksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely (120 §)

Ympäristöluvista päättäminen lukuun ottamatta kiviaineksen louhinnan ja murskauksen ympäristölupia (YSA 2 § kohdat 6 a ja b). Jos ympäristölupahakemuksen käsittely kuuluu lautakunnalle joltain osin, koko luvan käsittelee lautakunta.

Ilmoituksen tekeminen poliisille esitutkintaa varten (188 §)

Poikkeaminen öljysäiliön poistamisvelvoitteesta (202 §, ympäristön-suojelumääräykset 12 §)

 

Jätelaki

Keräystoimintaa koskevan ilmoituksen merkitseminen jätehuoltorekisteriin (100 §)

Ilmoituksen tekeminen poliisille esitutkintaa varten (136 §)

 

Vesilaki

Ilmoituksen tekeminen poliisille esitutkintaa varten (14 luku 2 § kohta 3)

 

Maastoliikennelaki

Päättäminen luvasta yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi.

 

Vesiliikennelaki

Päättäminen luvasta yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi.

 

Maa-aineslaki

Ympäristöpäälliköllä ja ympäristösihteerillä on valvontaoikeus ja valvontatehtävän hoitamiseksi oikeus tehdä tarkastuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä ottamispaikalta.

 

2) Ympäristölautakunta antaa seuraavat viranhaltijoiden tehtävien hoitamista koskevat määräykset:

 

- Ympäristöpäälliköllä ja ympäristösihteerillä on ympäristönsuojelulain, jätelain ja vesilain tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudet (YSL 172 §, JL 122 §, JL 123 § ja VL 14 luku 3 §).

- Ympäristöpäälliköllä ja ympäristösihteerillä on ympäristönsuojelulain 182 § mukainen oikeus antaa väliaikainen määräys kiireellisessä tapauksessa sekä jätelain 126 § ja vesilain 14 luvun 11 § mukainen määräysoikeus.

-Ympäristöpäälliköllä ja ympäristösihteerillä on oikeus keskeyttää ottaminen (maa-aineslaki 15 §).

 

 

Päätös                                           

Keskustelun kuluessa Pekka Heikkilä ehdotti, ettei ympäristöluvista päättämistä siirretä viranhaltijoille. Kai Laaksonen ja Juha Virtanen kannattivat ehdotusta.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun kuluessa oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat pohjaehdotuksena olevaa esittelijän ehdotusta, äänestävät JAA ja Pekka Heikkilän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys.

 

Äänestyksessä annettiin yksi JAA-ääni (Tuomi) ja yhdeksän EI-ääntä (Laaksonen, Mäntysaari, Tötterman, Lilja, Broberg, Virtanen, Valkeapää, Sorsavirta ja Heikkilä). Puheenjohtaja totesi, että muutettu päätösehdotus oli tullut lautakunnan päätökseksi.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Antti Korte, Tekninen keskus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa