Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.08.2017/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 726/11.03.04/2017

§ 51

Ympäristöluvan muuttamisen tarve/ Supersepät Oy

 

 

                                                          Ympäristösihteeri Katja Holttinen 20.6.2017:

 

Lounais-Suomen ympäristökeskus on 13.9.2006 myöntänyt Supersepät Oy:lle ympäristöluvan autopurkamotoimintaan. Ympäristölupapäätös on luettavissa ymparisto.fi -sivuilla. Ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksen ja ympäristönsuojeluasetuksen 2§ kohdan 12 d perusteella lupa on siirretty Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaan 27.1.2015.

 

Ympäristönsuojelulain muutoksen myötä ennen 1.5.2015 määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite on lain voimaan tullessa rauennut. Valvontaviranomaisen on kuitenkin arvioitava tällaisen luvan muuttamisen tarve viimeistään vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin luvan tarkistamista koskeva hakemus olisi ollut määrä jättää lupaviranomaiselle. Ympäristöluvan lupamääräykset on määrätty tarkistettavaksi 31.8.2016 mennessä. Luvan muuttamisen tarve on siis arvioitava 31.8.2017 mennessä. Supersepät Oy:n toiminta on tarkastettu 11.5.2017. Tarkastuksesta laadittu muistio on oheismateriaalina.

 

 

Oheismateriaali

3

Tarkastusmuistio, Supersepät Oy

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää, että Supersepät Oy:n ympäristölupaa ei ole tässä vaiheessa tarvetta muuttaa ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisesti.

 

Perustelut

 

Toiminta vastaa ympäristölupaa, ja lupamääräykset ovat riittävät ympäristön suojelun varmistamiseksi.

 

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta, koska kyseessä on valvonta-asia.

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Supersepät Oy

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa