Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 243

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuntatodistukset 30062017

 

Asianro 1034/02.05.04/2016

§ 243

Lainanottovaltuus heinäkuu-syyskuu 2017

 

 

                                                          Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 20.6.2017:

 

”Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2017 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Kaupunginhallituksella on oikeus:

 

1.       ottaa eurolainaa tai joukkovelkakirjalainaa tai vastaavaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 5,9 miljoonaa euroa.

 

2.        tehdä koronvaihtosopimuksia sekä sopimuksia muuttuvakorkoisen lainan enimmäis- ja vähimmäiskorosta enintään talousarviossa olevan lainakannan verran.

 

3.       käyttää johdannaisia, kuten korko- ja valuuttatermiinejä sekä korko- ja valuuttaoptioita suojautumistarkoituksessa.

 

Tilapäisluoton enimmäismäärä

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto oikeuttaisi kaupunginhallituksen ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2017 aikana 8 miljoonan euron määrään asti.”

 

Vuoden 2017 alkuperäisen talousarvion mukaan nettolainanotto on 5,9 miljoonaa euroa. Valtuusto on kuitenkin myöntänyt 13.3.2017 § 39 ja 19.6.2017 § 12 lisälainanottovaltuutta 0,25 miljoonaa euroa ja 7,0 miljoonaa euroa, jolloin valtuus nettolainanotoksi talousarviovuoden lopussa on 13,15 miljoonaa euroa.

 

Kaupungilla oli vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan lainaa 51,2 miljoonaa euroa ja se laski vuoden takaisesta 4,1 miljoonaa euroa. Vuoden aikana lyhennetään pitkäaikaisia lainoja lyhennysohjelman mukaan ja maksuvalmiuden turvaamiseen käytetään kuntatodistuslainoja.

 

Kaupungilla on ollut vuoden 2016 lopussa maksuvalmiuden turvaamiseen käytettäviä kuntatodistuslainoja 7,0 miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä kuntatodistuslainojen yhteismäärä on 8,5 miljoonaa euroa. Kokonaislainamäärä kesäkuussa on 51,8 miljoonaa euroa.

 

 

Oheismateriaali

2

Kuntatodistukset 30062017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

1)    Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä uudistamaan heinä-syyskuussa 2017 kuntatodistukset, arvoltaan 8,5 miljoonaa euroa sekä

 

2)    ottamaan tarvittaessa lisälainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 8,0 miljoonaa euroa.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa