Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 259

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 669/08.01.00/2017

§ 259

Bussilinjan 7A (Kauppatori - Raisio - Vuorenpää) perustaminen

 

 

                                                          Suunnitteluinsinööri Marja Uusitalon valmistelu 20.6.2017:

 

Raision kaupungin hallintosäännön luvun 10.2 (Kaupunginhallituksen tehtävät), §:n 3 (Tehtävät ja päätösvalta), kohdan 18 mukaan hallitus päättää joukkoliikenteeseen liittyvistä asioista ja antaa joukkoliikennettä koskevat kaupungin lausunnot.

 

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta esittää, että se perustaa talviaikataulukauden koulupäivien ruuhka-aikaan liikennöivän uuden bussilinjan 7A (Kauppatori-Raisio-Vuorenpää). Tämä linja helpottaa voimakkaasti kuormittuneiden seutulinjojen 6 ja 7 osuutta Turun ja Raision välillä. Joukkoliikennelautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 7.6.2017 § 99. Pöytäkirja on liitteenä.

 

Seudullisen joukkoliikenteen käynnistyminen on lisännyt runsaasti joukkoliikenteen käyttöä myös Raisiossa. Etenkin runsaimmin käytetyt seutulinjat 6 ja 7 (Turku-Raisio-Naantali) ovat ruuhka-aikoina tupaten täynnä ja osa matkustajista jää pysäkeille. Bussit täyttyvät aamuisin matkustajista jo Naantalissa ja Raision länsiosissa, joten bussiin pyrkivät matkustajat Raision keskusta-alueella ja siitä Turkuun päin joudutaan jättämään pysäkeille. Samoin iltapäivisin bussit täyttyvät jo kauppatorilla tai sen läheisyydessä ja Raisioon pyrkivät matkustajat Turun länsipuolen pysäkeiltä jäävät kyydistä. Kustannukset linjoista kohdistuvat kyllä Raisiolle, mutta lipputulot jäävät saamatta. Tarkemmat perustelut linjan 7A tarpeellisuudesta ilmenevät joukkoliikennelautakunnan pöytäkirjasta.

 

Uuden linjan kustannukset ovat vuositasolla noin 380.000 €, joka jakautuu normaalin seutulinjojen kustannusjakoperiaatteen mukaisesti. Tässä tapauksessa kustannukset suurimmalta osalta kohdistuvat Raisiolle ja Turulle. Koska linja ehdotetaan perustettavaksi talviaikataulukauden alusta 25.9.2017, niin vuodelle 2017 kohdistuvat kokonaiskustannukset on arvioitu olevan 190.000 €. Tästä Raision osuus on noin puolet eli 95.000 €. Raisiossa joukkoliikenteen käytön positiivinen kehitys auttaa tilannetta ja kustannusten lisäys talousarvioon 2017 verrattuna on noin 35.000 €. Kaupungin tulee siis varautua joukkoliikennekustannusten ylittymiseen noin 35.000 eurolla. TA 18:ssa tulee joukkoliikenteen määrärahoja lisätä 190.000 € TA 17 verrattuna, jotta linja 7A voi jatkaa myös vuonna 2018.

 

Turun joukkoliikennelautakunta on tehnyt linjan 7A perustamispäätöksen ehdollisena. Linja tullaan perustamaan, jos Raision kaupunginhallitus hyväksyy esityksen. Pöytäkirja tämän asian osalta tulee tarkistaa heti, jotta joukkoliikennetoimisto voi käynnistää talviaikataulujen painatustyön.

 

 

Oheismateriaali

9

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätös 7.6.2017 § 99

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan esityksen bussilinja 7A:n perustamisesta.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa