Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 256

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Tutustumismatkan ohjelma

 

Asianro 95/01.02.02/2017

§ 256

Matkustusluvan myöntäminen sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandbergille ja johtava hoitaja Sari Tanniselle Ranskaan 17.-20.9.2017

 

 

                                                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 4 luvun 16 §:n viidennessä kohdassa on määritelty ratkaisuvalta matkustuslupien myöntämiseen. Matkustusluvan, muualle kuin kotimaahan, Pohjoismaihin tai Baltiaan, myöntää kaupunginhallitus.

Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta on päättänyt (23.9.2015 § 148) osallistua kumppanina Aalto-yliopiston ja Sotera-instituutin kehittämishankkeeseen muuttuva yhteiskunta – muuttuvat palvelut.

                                                          Hankkeen tavoitteena on taajamien ja niiden keskustojen uudistaminen hyvinvointikeskusta ja palvelukorttelikonsepteja kehittäen. Projektissa tavoitellaan osapuolten kanssa heidän taajamiinsa sopivia palveluratkaisuja tai muita toimintamalliin perustuvia ratkaisuja. Peruskonseptin löytämisen jälkeen projektikohtainen toteutus suunnitellaan paikalliset lähtökohdat huomioiden. Palvelutarpeen perusteella mitoitetaan tarvittava palvelukortteli(t), sijainti, laajuus ja sinne tulevat toiminnat.

                                                          Raision intressinä on kehittää tämän hankkeen aikana palvelukorttelikokonaisuutta ikäihmisille. Aalto-yliopiston ja Sotera-instituutin osaamisen hyödyntäminen tuo tässä prosessissa merkittävää lisäarvoa. Hankkeen puitteissa on valmistunut diplomityö koskien Hulvelan alueen kehittämistä (Hulvela- palvelukeskuksesta aktiivisen lähiympäristön keskipisteeksi, Annimaija Tarkanen diplomityö, 2017)

Hankkeen puitteissa toteutetaan tutustumismatka Ranskaan 17.9.-20.9.2017. Matkan tavoitteena on tutustua asukkaiden osallistamiseen ja yhteisöllisiin toimintamalleihin, asumiskokeiluihin, tehostetun palveluasumisen ja kodin välimuotoihin, hyvinvointiin liittyviin start up -yrityksiin sekä avohoidon palvelujen kehittämiseen

Alustava matkaohjelma on liitteenä. Osallistumiskustannukset ovat n. 800-1000 €/osallistuja. Tämä on muuttuva yhteiskunta muuttuvat palvelut hankkeen viimeinen tutustumismatka, koska hanke päättyy lokakuussa.

 

 Oheismateriaali

7

Tutustumismatkan ohjelma

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    oikeuttaa sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandbergin ja johtava hoitaja Sari Tannisen osallistumaan tutustumismatkalle Ranskaan 17.9.-20.9.2017

 

2)    matkan kustannukset katetaan kustannuspaikalta 214 017 Muuttuva yhteiskunta – muuttuvat palvelut

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Juha Sandberg poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa