Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 248

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 59/00.00.01/2017

§ 248

Edustajien nimeäminen Turun seudun elinkeinopoliittiseen neuvottelukuntaan

 

 

Turun seudun kuntien tekemässä yhteisessä elinkeinosopimuksessa on sovittu, että yhtiöllä on neuvottelukunta, johon kutsutaan keskeisiä elinkeinotoimijoita käsittelemään seudun elinvoimaisuuden, yrityselämän ja työelämän kehittämistä.

 

Neuvottelukunta tulee muodostumaan kuntien, yrittäjäjärjestöjen, Kauppakamarin, korkeakoulujen sekä ELY-keskuksen ja Varsinais-Suomen liiton edustajista. 

 

Kunnanjohtajien lisäksi kunnat nimeävät omat jäsenensä valtuustokaudeksi kerrallaan, mielellään hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat tai muut kunnan nimeämät edustajat. Neuvottelukuntaan kutsutaan jokaisen seudulla toimivan yrittäjäjärjestön puheenjohtajat sekä Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja puheenjohtaja. Kauppakamarista neuvottelukuntaan kutsutaan toimitusjohtaja.

 

Neuvottelukunta aloittaa toimintansa syksyllä 2017. Neuvottelukunnan toimikausi on toistaiseksi voimassa oleva.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus valitsee edustajat Turun seudun elinkeinopoliittiseen neuvottelukuntaan.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus nimesi yksimielisesti edustajiksi Turun seudun elinkeinopoliittiseen neuvottelukuntaan Elisa Vuorisen ja Janne Laulumaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa