Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.06.2019 klo 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
63   Kokouksen laillisuuden toteaminen
64   Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
65   Esityslistan hyväksyminen
66   Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali
67   Kaupunginhallituksen jäsenten vaali
68 Raision kaupungin henkilöstöraportti vuodelta 2018
69 Vuoden 2018 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2018
70 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018
71 Elinkeinopoliittinen katsaus 2018
72 Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2021
73   Lisämäärärahaesitys Tornikatu 15 "Music Bar" kiinteistön purkutöiden tekemiseksi
74 Maa-alueen vuokraaminen ylipainehallin sijoittamista varten
75 Vuokrasopimuksen jatkaminen, tontti 680-8-8007-1 / Turun Sevillakiinteistöt Oy
76   Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista
77   Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoito-oikeuteen vuonna 2015 tehtyjen rajoitusten purkamista
78 Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle tiedoksi

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
63-78   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Janne Laulumaa, puheenjohtaja
Jari Salonen Tero Reunanen
Emma Lindqvist, 2. varapuheenjohtaja
Jarmo Rosama, varapuheenjohtaja
Annika K. Aaltonen
Janette Broberg
Sirpa Ek Sari Packalén
Eija Erasvuo
Erkki Haavisto Kalle Myllymäki
Pekka Heikkilä
Mikko Kangasoja
Anneli Kivijärvi
Mika Koivisto
Katja Koivusalo
Kimmo Kosonen
Heikki Laine Niina Puoskari
Hannele Lehto-Laurila
Aarre Lehtonen Juha Jormanainen
Ari Leinonen Hans Våg
Aki-Petteri Löfgren
Markus Maunula
Jonni Moislahti
Merja Niemi Mikko Kaamanen
Eija Nurmi
Pekka Närhinen
Vesa Parantainen
Tanja Parkko, poistui klo 19.55 § 72 aikana
Jari Pulkkinen
Jukka Rantala
Jukka A. Rantala
Saila Rintee Satu Hakanurmi
Anita Ruusuranta
Eeva Savola
Harri Seikola
Tapio Soiniitty
Raimo Sulonen
Sari Suominen
Niko Toivonen
Helena Viljanen
Maria Virko
Elisa Vuorinen
Jyrki Yrttiaho
Niina Äikäs

Muut saapuvilla olleet
Veijo Mikola
kaupunginhallituksen edustaja
Ari Korhonen, Konsernihallinto
kaupunginjohtaja
Antti Korte, Tekninen keskus
tekninen johtaja
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaali- ja terveysjohtaja
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus
sivistysjohtaja
Anri Niskala, Konsernihallinto
vs. viestintäpäällikkö
Jarmo Niitynperä, Konsernihallinto
henkilöstöpäällikkö
Samu Mattila, Konsernihallinto
elinvoimapäällikkö, poistui klo 19.55 § 72 aikana
Ilari Nummila, Tietohallintopalvelut
järjestelmäasiantuntija, poistui klo 20.05 § 72 jälkeen
Ari Mäkinen
talousasiantuntija, poistui klo 19.55 § 72 jälkeen
Sanna Tammilehto, Konsernihallinto
pöytäkirjanpitäjä